Rohkean Kauheapeikko

24.12.2019 Aattomaasto, kirjoittanut omistaja

Vielä viime viikolla oli ollut plussaa, loskaa ja mustaa. Aattoaamun koittaessa Routaruusun pihamaa kuitenkin peittyi valkeaan vaippaan. Isot lumihiutaleet leijailivat hissuksiin ja hevosten hengitys höyrysi kirpeässä pakkasilmassa. Satulaton selkä oli ihanan lämpöinen istua. Taputin mustan orin kaulaa ja katsahdin Väiskiin, joka näytti yhtä autuaan onnelliselta Peikon niinikään paljaassa selässä. Ohjasimme suomiratsumme pihamaalta metsätielle kulkien täydessä hiljaisuudessa, kiireettömästi ja hetkestä nauttien. Rasavillit veljenpojat, mummo ja muu perhe pamahtaisivat paikalle parin tunnin päästä, mutta vielä ehti nauttia taianomaisesta rauhasta. Anoppi oli tullut etuajassa keittämään joulupuuron ja kahvit, jotta me saisimme Väiskin kanssa nauttia aamun valoisista tunneista parhaiden ystäviemme kanssa. Aattomaasto oli meidän kahdenkeskinen perinteemme.

Vilkaisu ja virnistys olivat riittävästi kommunikointia, kun lähdimme yhtäaikaa voimakkaseen, matkaavoittavaan laukkaan. Voitontahtoiset orit lähtivät kilpaa kiitoon, ja me annoimme niiden mennä. Nyt oli meidän hetkemme. Tästä hevosihmiset saattoivat olla montaa mieltä, mutta meistä revittely kuului hyvään tuuletukseen. Pitkän suoran jälkeen hidastimme kaarteeseen. Nauru kupli, hevoset pärskivät menohalujaan ja minä nautin hetkestä täysin rinnoin.

Ja niin nauttivat hevosetkin. Vauhdikkaan laukkasuoran jälkeen sekä Hönöllä että Peikolla oli vaikeuksia tyytyä raviin, vaikka auraamaton metsätie olikin pohjana aavistuksen raskas. Lumen pöllytessä ja pakkasen nipistellessä poskia ei voinut kuin olla kiitollinen. Siinä ei pari venkuilevaa oria mielialaa alentanut. Olkoon kuinka kliseistä tahansa, oli ihana saada valkea joulu.

Ehkä unohduimme metsiin tovin pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus, tai sitten porukka oli etuajassa, mutta pihassa oli jo muutama auto lisää kuin lähtiessä. Niinpä hipsimme hevosten kanssa talliin, vaihdoimme varusteet pakkasloimiin ja heitimme hevoset heinineen tarhoihin.
"Hyvää joulua, kulta", hymisin ja suukotin Väiskin poskea, ennen kuin avasin oven ja astuin sisään kanelintuoksuiseen tupaan.

05.01.2019 Ihana Peikko, kirjoittanut Peikon uusi vuokraaja Hannele (omistaja)

Kymmenen asteen pakkanen tuntui siltä, ettei siellä voisi elää. Tuntui hirveältä astua ulos lämpimästä autosta. Yritin keskittyä siihen, että pääsisin taas yli kuukaudeksi venähtäneen tauon jälkeen hevosen selkään. Silloin ei edes kamala pakkanen voisi lannistaa, eihän?

Tunnistin Routaruusun hevosista vain muutaman, joten lähdin tarhoja kohti tietämättä edes, miltä tämänkertainen ratsuni näytti. Tiesin vain, että sen nimi oli Peikko.
”Se on tuo vaalea, jolla on vihreä loimi”, eräs Olivia neuvoi. Hänkin oli tullut ratsastamaan, jollain toisella hevosella jota en tunnistanut myöskään. Nyökkäsin ja otin orin käsi vapisten kiinni. Piru kun oli kylmä ja pimeä. Mitä jos olin jo unohtanut kaiken senkin vähän, mitä olin palauttanut mieleeni viime kerralla? Mitä jos kuntoni ei kestäisi?

Peikko oli hyvin tavallisen näköinen suomenhevonen. Vaalea rautias, jolla oli liinaharja ja läsi. Mutta sillä oli myös kovin lempeä katse ja kiltti luonne. Se lepuutti turpaansa käsissäni, kun olin sitonut sen kiinni karsinan seinässä olevaan renkaaaseen. Loimen alla ei ollut kuin aavistus pölyä, joten harjaus sujui nopeasti. Olin ihan hämilläni, miten nätisti ori seisoi paikallaan ja seurasi puuhiani, välittämättä yhtään siitä että olin täysin uusi kaksijalkainen sen karsinassa ja vähän jopa hermona. Viereisessä karsinassa Olivian ratsu seilasi levottomana ja vähän väliä kuului HEI-tiuskahduksia. Tuskailin satulavyön kanssa orin pullistellessa kuin viimeistä päivää, eikä kylmästä ollut enää tietoakaan. Vielä suitset päähän, vaihto kevyempään takkiin (koska hiki tulisi kuitenkin) ja suunta kentälle.

”Se ei sitten tarvitse raippaa”, talliin ilmestynyt Crimis kommentoi. Se oli heti hyvä merkki. Pidin hevosista, jotka liikkuivat ihan itse, ilman jatkuvaa patistamista eteenpäin. Mieleeni tuli jääräpäinen ja hiiiidas Hurmos, jota olin ensimmäisellä kerralla kokeillut, ja puistelin päätäni. Ehkä neljäs kerta toden sanoisi, ja Peikko olisi minulle sopiva ratsu.

Olin vielä asettamassa toista jalkaani jalustimeen, kun Peikko oli jo menossa. Pidätin reipasta oria, mutta olin tyytyväinen siihen, että eteenpäinpyrkimystä löytyi. Hevosen kullanruskeat korvat osoittivat suuntaani jo ensimmäisellä kierroksella, vaikka kävelimme vasta vapaalla ohjalla alkukäyntejä. Pohkeet lähellä hevosen kylkiä, hyvä ryhti. Nyrkit kiinni, tasainen käsi. Toisella pitkällä sivulla oleva peili kertoi, että istuntani oli edelleen hyvä.

Peikko oli kevyt ratsastaa, sen askeleet olivat tasaisia ja se oli koko ajan kuulolla. Välillä Crimis huomautti, ettei ihan niin kovaa tarvinnut mennä. Sain myös huomata, että sähläsin käsieni kanssa edelleen. Koska sitä oppisi?

Hypätessäni alas raudikon selästä en olisi voinut olla tyytyväisempi. Ei pyörryttänyt, lihaksiin ei sattunut. Lämmin oli, ja tunsi tehneensä jotain, mutta en ollut ihan kuolemankielissä kuten yleensä. Olikohan terveyteni sittenkin menossa parempaan suuntaan? Silittelin orin kuuraista turpaa ja kehuin sitä vuolaasti ennen kuin lähdin viemään hevosta sisälle.

Tehdessäni lähtöä huikkasin vielä omistajatterelle, että menisin Peikolla mielelläni uudestaankin. Ori oli ollut ihana.
”Se näyttikin siltä, että sun oli helppo olla siellä”, Crimis hymyili. Jep. Ratsastaminen ei ollut tuntunut näin vaivattomalta ja kotoisalta sitten edesmenneen vuokrahevoseni, jonka kanssa olin viettänyt vuosia. Olin kokeillut Routaruusustakin jo useampaa erilaista suomenhevosta, mutta kaikkien kanssa se oli ollut sellaista tuskaista pusertamista, että olin jo ollut menettää toivoni omaan ratsastustaitooni. Nyt en malttanut odottaa, että pääsisin Peikon selkään uudestaan.

29.05.2018 Nuorten ja aloittelevien ratsujen harjoituskilpailut @Stall Sjöholma
Luokka 4. 100cm (avoin hevosille) - Sijoitus 9/9

Tuomarin (Disa Sund) kommentti: Crimiksen ratsastaman suomenhevosorin kierroslukumittari oli aika tapissa ja välillä ratsukon täytyi käydä morjenstamassa kentän aitaa. Ratsastaja pysyi kuitenkin hyvin selässä, vaikka pari pukkiakin nähtiin. Peikon hypyt olivat mukavan ponnekkaita ja ponnistukset vahvoja, vaikka muuten hevonen ei tänään esiintynyt aivan tehtävien tasolla.