Virgo

Jennifer Saraste

Viivin omistaja / 169cm / syntynyt -93 / aurinkomerkiltään neitsyt

Aavistuksen omahyväinen, hopealusikka suussa syntynyt yritysjohtaja-isin tyttö. Tarkka ulkonäöstään ja hevosestaan, ehdoton siisteydestä ja hevosen asianmukaisesta käsittelystä. Kouluratsastaja henkeen ja vereen, tavoittelee GP-ratoja lähitulevaisuudessa.

- Vegaani, juo tummapaahtoisen kahvinsa mantelimaidon kanssa.
- Autona valkoinen Audi R8

Kuva © Lynn, kiitos!

15.09.2017

Viivi oli kilpaillut edellisellä omistajallaan aluetasolla Helppo A -luokissa. Tumma tamma myytiin täydessä kisakunnossa kasvattajan toimesta, ja iskin silmäni siihen heti. Se oli kaunis ja siro, puhdasrotuinen trakehner näyttelymenestyneistä vanhemmista. Ja upean ulkonäkönsä lisäksi vielä mielettömän lupaava kouluratsu. Sellaista olin etsinyt suorastaan maanisesti tähän hetkeen asti. Kun Viivi sitten vaihtoi omistajaa, päätin, että valmentautuisimme ja kilpailisimme niin korkealla tasolla kouluratsastuksessa kun se ikinä oli mahdollista.

2019
#11Talvi saatana08.11
#10Erinomaisesti ratsastettu07.09
#9Kurkinen valmentaa21.07
#8PSG sujuu28.06
#7Koulumestaruus18.05
2018
#6Lähemmäs Kallaa08.11
#5Auburn07.10
#4Istunta kuntoon10.09
#3Mitä mä täällä teen07.08
2017
#2Joulunodotusta22.12
#1Alkujärkytys06.11

08.11.2019 Talvi saatana, #11

Tänään ei ollut hyvä päivä. Maa oli vuoroin pehmeää sohjoa ja vuoroin peilijäätä. Joka kaarteessa sai rukoilla kaikkia maailman jumalia, jotta pari vuotta vanha Audi pysyi tiellä uudenkarheista talvirenkaista huolimatta. Oli jo pimeä, kun Jennifer kaarsi Huminan parkkipaikalle.

--

Trakehner viskoi päätään korvat luimussa, kun nainen astui karsinaan.
”Kiva nähdä kuule suakin”, brunette murahti silmät kapeina viiruina. Valitsipa hyvän päivän olla ämmä, hemmetin hevonen. Yksi askel lähemmäs, ja etujalka kauhaisi vaarallisen läheltä naisen vatsaa. Jenniferin tönäistessä epäuskoisena hevosta poispäin vilahtivat vuorostaan hampaat.
”Mikä vittu sua nyt vaivaa”, nainen puuskahti ja veti syvään henkeä. Ei tässä auttanut lähteä tamman kanssa tappelemaan, sen hän kyllä tiesi.

--

Kenttäratsastajat olivat vallanneet maneesin estetreeneihinsä, joten ratsukko suuntasi vastahakoisesti kentälle. Sateisen kalsea keli ei nostanut mieltä yhtään, ja pohjakin tuntui aivan turhan kovalta.
”Voi olla paikoin aika liukas, että kato tarkkaan mistä meet”, yksityisvalmennusta pitämään lupautunut Joel huolehti isällisesti. Jennifer pyöritteli silmiään turhautuneena. Olisi pitänyt varata maneesi ennakkoon, saakeli soikoon. Alla oleva hevonen ei ollut yhtään sen rennompi: se katseli pimeyteen pää korkealla. Maastoreitin puoleista kulmaa tamma kyttäsi niin, että askellus muistutti vinoa pohkeenväistöä hevosen vängätessä sisäpohjetta vastaan. Kyllähän pimeä metsä oli täynnä hevosia syöviä hirviöitä, tietysti. Jennifer huokaili ärsyyntyneenä, mutta yritti keskittyä Joelin ohjeistukseen. Kahden viikon päästä olisi Auburn Estaten viimeinen koulumestaruuskilpailu tälle vuodelle. Rima oli nostettu korkealle aiempien osakilpailuiden yhdellä voitolla ja yhdellä kolmannella sijalla.

Laukannosto pääty-ympyrällä. Ei mitään ihmeellistä; asia jota tehtiin lähes joka ratsastuskerta. Nyt siitä ei tullut mitään. Jennifer jäi roikkumaan ohjaan ja koko ylävartalo jännittyi, menohaluinen Viivi lähti tikittämään kiitoravia. Joel kohotteli kulmiaan hämmentyneenä ja rohkaisi tulemaan uudestaan ja uudestaan. Viivi otti kierroksia, se halusi mennä. Jennifer antoi puoli milliä ohjaa ja hevonen ampaisi valtavan voimakkaaseen laukkaan, liian kovaa niin pieneen tilaan. Pidätteet eivät menneet läpi ollenkaan ja Jennifer huomasi pelkäävänsä omaa hevostaan. Hänen hevosensa ei meinannut pysyä hänen käsissään. Kyyneleet kihosivat silmiin, vaikka nainen kuinka yritti räpytellä niitä pois. Saatuaan Viviin takaisin käyntiin Jennifer ratsasti kentän laidalla olevan Joelin ohi.

”Mä luulin että olin jo yli tästä..”, Jennifer aloitti ääni vapisten, ”mulla kaatui joskus hevonen just tollaseen kaarteeseen--” Nielaisu. ”Kun oli liian liukasta. Arvioin väärin.” Terävä henkäisy. Se saatanan pelottava venäläinenkin oli ilmestynyt lähistölle, ja siinä hän nyt pillitti kun ei uskaltanut laukata omalla hevosellaan. Jennifer olisi voinut vajota maan alle. Mikään ei ehkä olisi voinut ollut nöyryyttävämpää.

Miksi hän oli edes tullut tänään ratsastamaan? Olisi vain pitänyt jäädä kotiin untuvapeittojen alle, eikä ajatellakaan hevosia tai Amanda Sokkaa. Ehkä hän ei enää koskaan tulisi Huminaan. Viiville pitäisi etsiä taas uusi tallipaikka ja hänelle uusi valmentaja –
”Ymmärrän”, Joel sanoi rauhallisesti, mietteliäs ilme kasvoillaan. Jennifer katsoi miestä nieleskellen ja antoi Viiville ohjaa epävarmana. Tamma ei tehnyt elettäkään lähteäkseen uudestaan, vaan käveli kaikessa rauhassa kentän laitaa. Nyt pitäisi vain hengittää ja rauhoittua itse. Kyllä Jennifer tiesi, että hänen herkkä hevosensa imi kaiken hänen levottomuutensa itseensä.

07.09.2019 Erinomaisesti ratsastettu, #10

Ryhmäkouluvalmennus Huminassa, valmensi Aino Kurkinen

Sateen uhka oli ajanut tämänkertaisen parin ratsukon ryhmävalmennuskokoonpanon sisälle. Annabelle ja Jennifer hevosineen olivat jo kävelleet hetken itsenäisiä alkukäyntejä.
”Ottakaa ohjat kunnolla tuntumalle. Jatketaan edelleen käynnissä, ratsastakaa syvälle kulmiin, mutta pysäyttäkää ratsunne juuri ennen käännöstä. Hevosen pitää olla suorana ja pysähdyksen kunnollinen, ja teidän siellä kulmassa, ei kulman vierestä menevällä kaarella. Käännätte hevosen sisäohjan ja ulkopohkeen yhteistyöllä suoraan pysähdyksestä jatkaen siitä käynnissä. Koko etuosan pitää kääntyä, ulkolapa mukaan lukien, ei riitä, että hevonen reagoi vain kaulallaan. Ulko-ohja tukee tässä. Pari kierrosta tätä pysähdyskäännöstreeniä oikeaan kierrokseen, joka kulmaan, sitten täyskaarto ja sama homma vasempaan kierrokseen.”

Jennifer ratsasti Viivillä etummaisena. Kaunis, hyvä ryhti, kuten olin tottunut näkemään. Jenniferin taidot tuntuivat karttuneen hurjasti ensimmäisen valmennuksen ja Stall Sjöholman kisojen välillä. Trakehnertamma liikkui hyvätahtista, irtonaista käyntiä, reagoi ratsastajansa apuihin ajallaan. Satunnaisia polvella puristamisia, pientä joustamattomuutta kädessä parissa käännöksessä. Pikkuvikoja, jotka poistuisivat ratsastajan rentoutumisella, sillä ne todennäköisesti johtuivat vain korostuneesta keskittymisestä.
”Erittäin siisti pysähdys, juuri noin, Jennifer. Rentoudu, ratsastus on tarkka laji, mutta kireä asento moninkertaistaa virheitä ja vaikuttaa hevoseen. Hyvä, siisti käännös, juuri noin. Erinomainen käynti, eikä se kuole pysähdysten ja kulmakäännösten myötä. Muista tämä käynti, hae juuri tätä, kun ratsastat hyvää työskentelykäyntiä.”
Annabelle-raasusta näki, ettei kouluratsastus ollut hänen lajinsa. Taitoa oli, hermoja ei. Naisen ryhti oli parantunut sitten viime näkemän, ja vaikka käsien asennosta löytyi vieläkin huomautettavaa, kädet eivät enää levänneet sylissä. Kotiläksyt on selkeästi tehty! Hera kuunteli ratsastajansa jokaista apua, ja vaikka tamma pysähtyikin kuuliaisesti, takaosa jäi helposti liian taakse.
”Älä tee vielä käännöstä, lähde sen sijaan peruuttamaan. Huomasitko, Hera otti ensimmäisen askeleen vasemmalla etusellaan? Oikeaoppinen peruutus lähtee aina takajalalla. Jatka eteenpäin ja pysähdy, nyt keskity saamaan tamman takaosa samaan pysähdykseen, rungon alle. Parempi, uusi peruutus, nyt lähditte takajalka edellä. Paljon parempi. Jatka vain kulmatehtävää. Tämän kierroksen jälkeen voitte nostaa ravin ja jatkaa samaa tehtävää ravissa.”

Kahden taitavan, lahjakkaan ratsastajan työskentely perusasioiden parissa sujui, pienistä korjausliikkeitä vaativista asioista huolimatta, erinomaisesti niin käynnissä kuin ravissa. Pysähdykset valmisteltiin hyvin, kumpikaan tammoista ei ottanut turhia väliaskelia, pysähdykset eivät olleet liian rajuja nytkähdyksiä. Siistit, selkeät puolipidätteet ja rauhallisesti, mutta aktiivisesti ratsastetut ja suoritetut käännökset. Tästä oli hyvä jatkaa pohkeenväistöjen kautta avo- ja sulkutaivutuksiin.
”Toisella pitkällä sivulla pohkeenväistöä, muutama askel uran sisäpuolelle ja takaisin, niin monta kertaa kuin ehditte ratsastaa hyvätempoisessa, etenevässä ravissa. Edelleen hyvät, syvät kulmat, mutta ilman pysähdyksiä. Toisella pitkällä sivulla taas siirtyminen harjoitusravista keskiraviin ja takaisin. Tasainen tahti ja aktiivinen takaosa väistöissä, pehmeät, sujuvat ja tarkat siirtymiset. Perusjuttuja. Kiinnittäkää huomiota kaulaan, ettei se taivu turhalle mutkalle. Riittävä eteenratsastus, muistakaa myös ulkoavut. Paremmat kädet, Annabelle, oikein hyvä. Jennifer, lavat vähän lähemmäs toisiaan, muuten hyvä.” Molemmat ratsukot välttivät väistöjen tyypillisimmän sudenkuopan, laahaavan takaosan. Siistit, hyvin suoritetut väistöt molempiin kierroksiin, eikä mitään isompaa huomauttamista myöskään siirtymisissä keskiravissa. Erinomaista työskentelyä niin valmentajan kuin koulutuomarinkin silmin katsottuna.

Välikäyntien jälkeen ratsukko pääsi taivutusten kimppuun avotaivutuksella aloittaen. Ohjeistin ratsastamaan saman hyvän, aktiivisen työskentelykäynnin kuin alun kulmatehtävässä, ja tekemään pitkien sivujen keskelle avotaivutusta.
”Ja tarkkana ulkoapujen kanssa, ettette vahingossa pyydä hevosta taipumaan liiaksi, banaanimutka ei ole kaunis eikä korrekti liike. Hevosen tulee kuitenkin taipua selkeästi sisäpohkeen ympärille, pohje tukee. Hevonen kantaa itsensä, etenkin päänsä ja lapansa, eikä rojahda ohjalle.” Suuri- ja näyttäväliikkeinen, herkkä Viivi sortui tähän taivutuksen liioitteluun Jenniferin antaessa hieman liian reippaasti ulkopohjetta. Annabellen ja Heran ongelma taas oli hieman turhan varovainen ja puolittainen taivutus; jossain näiden ääripäiden välissä olisi ollut se ideaali taivutus molemmille. Vähän toistoja, korjausliikkeitä ulkoavuille, uudestaan, uudestaan. Jenniferin ja Heran hermot kestivät tätä paljon paremmin kuin Viivin ja Annabellen; onneksi molemmissa ratsukoissa oli se viilipyttymäisen rauhallinen osapuoli tasapainottamassa turhautuvaa (tai hieman tulistuvaa) osapuolta.
”Vielä sulkutaivutuksia, sitten saatte huilata ja ruveta loppuverryttelemään. Sama simppeli kaava, sulkutaivutusta pitkien sivujen keskellä, ei banaanimutkaa, hyvä, aktiivinen käynti. Annabelle, pysähdy hetkeksi, katso Jenniferiä ja Viiviä. Tuossa on sellainen sulkutaivutus, johon pitää pyrkiä joka ikinen kerta, kotona ja radalla. Taputa Viiviä, voitte itse asiassa jättää tämän tähän, erinomaisesti ratsastettu liike, Jennifer, todella kaunista ratsastusta. Siirry vain loppuverryttelemään.” Hymyilin vähän leveämmästi huomatessani Jenniferin hymyn.

Annabellen ja Heran kanssa jouduimme tekemään jokusen toiston, sillä sulkutaivutus ei sujunut aivan käsikirjoituksen mukaan tai niin hyvin kuin avotaivutus. Käynti oli paikoitellen turhankin ripeää ja poikitus jälleen liian pieni, sisäohja pääsi löystymään ja kädet eksyivät jälleen syliin naisen turhautuessa. Yhden hyvän, seiskan arvoisen sulkutaivutuksen jälkeen annoin Annabellellekin luvan lopetella, ja nainen hyvä kun ei maannut Heran kaulalla kiitellessään kaksin käsin taputtaen täysiveristään.

21.07.2019 Kurkinen valmentaa, #9

Yksityiskouluvalmennus Huminassa, valmensi Aino Kurkinen

”Ja pysähdys, korjaa oikea takanen, noin. Peruuta pari askelta, noin, hyvä, ja pyydä käynti. Pitkä askel, vatsalihakset kantavat, takaosa työntää.. Noin, hyvä, anna Viivin venyttää kaulaansa, haetaan kootumpaa muotoa vähän myöhemmin. Pehmeä, vakaa käsi, erinomaista.” Jennifer Sarasteen ja Viivin työskentely näytti hyvältä. Hevonen oli selkeästi hyvin herkkä, tammamaiseen tyyliin sydämistyvä.
”Varo, ettet jännitä hartioitasi tai käännä niitä eteenpäin. Istut hyvin molemmilla istuinluillasi, paino tasaisesti jakautuneena. Hyvä kulma, valmistele ja nosta ravi.. Kaunis siirtymä, hyvä, hieman isompi ravi.”

”Pidä tämä ravi, lähde ratsastamaan Viiviä kootumpaan muotoon, päätä ja kaulaa hieman ylemmäs, niska korkeimpana kohtana. Lapojen liikekaari pysyy laajana, takaosa lähtee työntämään vahvemmin ja hevonen astuu paremmin alleen. Siisti puolipidäte, tiivistä istuntaa, hyvä. Tarkkana pohkeiden kanssa, polvi ei purista. Parempi. Seuraavan pitkän sivun alusta kolmikaarinen kiemuraura, tarkkana kaarteiden kanssa.” Siistit, tasakokoiset kaaret, aavistuksen hidas takaosa ensimmäisessä kaaressa. Hyvät suoristukset, Jennifer asetti ja taivutti ratsuaan hyvin, suoristi nätisti ja pehmeästi. ”Tee täyskaarto ja sama tehtävä toiseen kierrokseen.”

Kiemuraurien ja ravi-käynti-ravi -siirtymisten jälkeen kehotin Jenniferiä nostamaan laukan, työstämään hyvän, etenevän harjoituslaukan, ja sen jälkeen ratsastamaan lävistäjän ja tekemään laukanvaihdon täsmälleen keskellä lävistäjää.
”Hyvä laukka, suorista kunnolla, napakampi pohje. Viivi vaihtoi kyllä, mutta pystytte parempaankin. Ota vain uusiksi.” Usein yksinkertaiset, pelkistetyt tehtävät ovat kaikkein tehokkaimpia. Muutaman toiston jälkeen kiitin ratsukkoa, kehuin viimeisestä vaihdosta, ja pyysin ratsastamaan niin suurta laukkaa ympäri kenttää kuin Viivistä vain lähti, molempiin kierroksiin, ennen loppuverryttelyjä.

”Ratsastuksessa ei ole koskaan valmis, mutta etenkin nyt, kun olet nostamassa omaa ja hevosesi tasoa, en voi tarpeeksi painottaa monipuolisen lajitreenin merkitystä. Katso muiden ratsastusta, kotitreenejä ja ratoja, nouse jokaisen mahdollisen hevosen selkään, matalienkin tasojen ratsujen. Pyydä joku osaavampi Viivin selkään. En näe mitään estettä nousullenne Grand Prix -tasolle, olet erittäin lahjakas ratsastaja, ja hevosesi on aivan yhtä lahjakas.”

28.06.2019 PSG sujuu, #8

Jenniferin punattuja huulia koristi tyytyväinen hymy. Lähes 82 prosenttia hänen uransa toisesta PSG-startista oli mielettömän hyvä, vaikkei se tänään ykköspallille vienytkään. Itsevarmuudestaan huolimatta Jennifer tiesi, ettei joka päivä voinut voittaa. Nyt oltiin kuitenkin pistetty huikeat kymmenen prosenttia paremmaksi kuin toukokuun koulumestaruuksissa. Nainen taputti tamman kaulaa kiitollisena. Hevonen oli hyvä, uusi valmentaja oli hyvä. Tästä oli todella hyvä jatkaa uraa kohti GP-ratoja. Se unelma tuntui nyt mahdolliselta.

18.05.2019 Koulumestaruus, #7

Tietysti Jennifer tiesi olevansa keskivertoa parempi ratsastaja. Ensimmäinen Prix St. Georges -startti kuitenkin pisti hänet hermostuneena nypläämään silkkisiä latvojaan. Oliko virhe debytoida uusi vaativuustaso juuri Auburnissa? Brunette säästyi nipin napin pyörtymiseltä, kun huomasi lähtölistalta, että myös itse Amanda Sokka starttasi kyseisessä luokassa. Tietysti. Sinkoilevan orin sijaan jääkuningattaren alla oli kuitenkin valtavankokoinen tamma, joka näytti hupsulta pitkissä sukissaan. Oliko se hyvä vai huono?

Ei se huono ollut, JB Mirameir. Jennifer kiri Amanda Sokan ohitse suunnilleen puolen prosentin piste-erolla suoraan ykkössijalle. Hän oli varma, että kartanonperijätär yritti tappaa katseellaan. Se katse nosti niskavillat pystyyn ja sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Kun musta silkkinauha kultaisin yksityiskohdin ja kukkakoristein laskettiin Virgon kaulalle, Sokan ilme musteni entisestään. Jennifer ei uskaltanut hymyillä, vaikka tämä oli mieletön voitto. Koulumestaruus Auburn Estaten arvoluokassa. Niin typerältä kuin se tuntuikin, Jennifer pelkäsi kuolevansa. Oliko hän astunut väärille varpaille?

08.11.2018 Lähemmäs Kallaa, #6

Voitettuaan ylivoimaisesti päivän vaativamman radan Längelmäen Ratsastuskoululla, Jennifer oli päättänyt pakata kamppeensa jälleen kerran ja palata sivistyksen pariin. Ratsastuskouluympäristö ei kehittänyt heitä mihinkään suuntaan vaan pikemminkin laskivat heidän mainettaan alaspäin. Kuka itseään kunnioittava kilparatsastaja pitäisi hevostaan tuntiponien seassa? Ei Jennifer. Ei, vaikka luonto ympärillä olikin ollut hyvin Instagram-kelpoista kirkkaine vesineen ja lumihuippuisine vuorineen.

Uusi kotipaikka löytyi Kojankulmasta. Ei siinä kaupungissa mitään erikoista sinänsä ollut, mutta sen lähettyvillä sijaitsi Kalla. Mysteereillä verhottu pikkukylä, jossa Sokan sisarukset pyörittivät hevosmaailman kuuminta aihetta, Auburnin perintökartanoa. Jennifer oli päättänyt päästä piireihin, eikä se olisi onnistunut satojen kilometrien päästä ihan niin vikkelään. Nyt he olivat naapurissa.

Virgon tallipaikka Humina oli mukiinmenevä paikka. Talli oli pieni kuin mikä, mutta laadusta ei silti tingitty. Hyvännäköisiä hevosmiehiä ympärillä GP-tason hevosineen, se oli hänen arvolleen sopiva paikka: Virgo sai kunnollisen valmentajan ja Jennifer sopivasti vanhempaa silmäkarkkia tiukoissa ratstushousuissa. Odottaisipa vaan, se Amanda Sokka. Jääkuningatar oli jo kerran ohitettu Vaativassa A:ssa sillä kyseisellä kartanolla.

07.10.2018 Auburn, #5

Auburnin hienot puitteet saivat jopa Jenniferin jännittämään. Nyt olisi näytettävä parhaansa tai voisi painua takaisin Lapin perämetsien ratsastuskouluun ja olla näyttämättä naamaansa enää ikinä missään muualla. Virgo oli vireessä, sen kanssa oli treenattu kovaa ja korkealla. Hevonen suorastaan hehkui energiaa, joka oikein valjastettuna muuntuisi lennokkaiksi liikkeiksi vaativalla radalla. Mutta brunette sen ohjien toisessa päässä oli valahtanut kalpeaksi. Siitä oli aikaa, kun oli viimeksi startattu. Nyt he olivat kuuluisien Sokan sisarusten kartanolla, ja vaaleampi heistä katsoi häneen jäänsinisillä silmillään niin, että kaikki se tavanomainen itsevarmuus katosi kuin tuhka tuuleen. Herkkä hevonen naisen alla otti heti kierroksia, ja Jennifer sai oikeasti tehdä töitä, ettei törmäisi kehenkään verryttelyalueen tohinassa.

Vaativan B:n rata meni aivan päin helvettiä. Jennifer olisi voinut vajota maan alle ollessan viimeinen. Jääkuningatar oli tietysti sijoilla ja katsoi häneen katse täynnä halveksuntaa. Jennifer puri hammasta ettei olisi marssinut pois kartanolta sen siliän tien. Hän ei hävinnyt. Hän ei jännittänyt. Mikä ihme tänään oli päässyt hänen ihonsa alle? Amanda Sokka? Ei niin voinut käydä. Nainen veti syvään henkeä ja ratsasti Viivin sivummalle.

Kun päivän jokainen luokka oli ohi, Jenniferin kasvoille oli palannut väri ja niitä koristi jopa mairea hymy. Viivin suitsista roikkui sininen ruusuke. He olivat päihittäneet jopa itse Amanda Sokan Vaativassa A:ssa. Toinen sija pelasti totaaliselta nöyryytykseltä, mutta kyllä harkittaisiin kahdesti, ennen kuin lähdettäisiin uudestaan Auburniin.

10.09.2018 Istunta kuntoon, #4

Jennire osallistui Viivin kanssa ensimmäiselle ratsastustunnille Längelmäen ratsastuskoulussa. Opettaja oli pilatesohjaaja ja centering rider Titta Pietinen.


Pohjatarina: Tänään on ensimmäinen pitämäni ratsastustunti, jota Längelmäellä pidän ja keskitymme ratsastajan tasapainoon ja istuntaan. Tunnilla on vain kaksi ratsastajaa, joten pääsemme keskittymään kunnolla yksilöihin. Aloitimmi tunnin poikkeuksellisesti jumppavaatteissa verrytellen ja hakien tasapainoa jumppapallojen avulla. Muutaman mielikuvitus harjoituksen ja parin voimatreenin jälkeen oppilaat lähtivät talliin vaihtamaan vaatteet ja varustamaan jo hoidetut hevoset.

Alkutunnista ratsastimme ilman jalustimia ja haimme istuntaa molemmille istuinluille keskelle hevosta. Kokeilimme demoamalla myös istunta virheitä ja kuinka se vaikuttaa hevosen tasapainoon. Molemmat hevoset ovat hyvin herkkiä, joten istunta muutokset näkyivät heti. Kun palasimme muutoksien jälkeen etsimään ratsastajalle luontaista asentoa pääsimme "virheiden" korjaukseen tai kummallakaan ei ollut varsinaisia istuntavirheitä, sillä mielestäni istunta on kuin käsiala ja se muokkaantuu ratsastajan kehityksen mukaan. Mutta mielikuvaharjoitteiden avulla saimme siirrettyä mm Jenniferin jalkaa hieman taaemmaksi ja näin olleen ylävartalo sai tukensa pystyen rentoutumaan. Kylien suurin ongelma oli orinsa niskan tuijottaminen ja lievä etukenous, joita saimme kitkettyä pois.

Tunti ei kenties ollut hevosille niin rakka harjoitukset olivat yksinkertaisia ja käytimme paljon loivaa kiemuraa, eli kyllä hevosetkin joutuivat asettumaan ja taipumaan. Huomasin ratsastajien kevyen punan poskilla ja hikikarpalot valuivat otsalta, se kuuluu asiaan, mutta hengästyminen ei. Otimmekin välikäynnit jossa teimme hengitysharjoituksia, jotka myöhemmin liitimme harjoituksiin. Harjoituksia suoritimme melko tasaväkisesti kaikissa askellajeissa, mutta ravissa joutuivat ratsastajat eniten tekemään töitä.


Jennifer, sinulla on hyvä kehikko istuntaasi, jota on hyvä ja helppo kehittää. Kun ratsastat itsenäisesti mene paljon ilman jalustimia ja uskalla myös mennä kevyessä istunnassa, siinä huomaat parhaiten jos jalkasi karkaa liian eteen. Jalustin pituutesi on koulusatulaan hyvä, mutta kenties voisitte harkita satulaan tukien vaihtoa, niin että se ohjaisi hieman jalkaasi taaksepäin. Sopivasta reisituesta on paljon hyötyä, kun lähdetään vaikka lävistäjälle lisättyyn raviin.

07.08.2018 Mitä mä täällä teen, #3

"Valhalla sulkee ovensa."

Jennifer luki ilmoituksen uudestaan ja uudestaan ja räpytteli silmiään. Juuri kun hän oli alkanut kotiutua ja tottua kattokruunuihin ylellisen tallin katossa, hänen pitäisi lähteä pois. Johonkin, missä ei olisi kattokruunuja. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt, että tuleva tallipaikka olisi ratsastuskoulussa Lapissa. Niin kaukana Helsingistä kun Suomen sisällä oli mahdollista. Keskellä pörröisiä poneja, lapsia ja ei yhtikäs mitään.

Ajatus puistatti. Mutta siinä hän istui valkoisen Audinsa ratissa ja naputti hermostuneena rattia. Oliko hän oikeasti matkalla Längelmäen ratsastuskouluun trailerissaan kiiltävä, nuori puoliverinen, jonka kanssa tavoiteltiin Grand Prix -ratoja? Eihän tässä ollut kertakaikkiaan mitään järkeä.

Ainakin tilat olivat upouudet. Jos talli olisi näyttänyt vanhalta navetalta, Jennifer olisi hurauttanut tiehensä sen enempää harkitsematta. Ja ne maisemat.. Ehkä hän voisi tottua niihin. Ihastua jopa. Lumihuippuiset tunturit ja lukuisat joet olivat kauniita, sitä ei käynyt kieltäminen. Toisihan se vaihtelua, niin hänelle kuin Viivillekin.

Brunette otti Viivin autonsa ja jätti kunnolla tilaa narun päähän. Kuten aina uusissa paikoissa, Viivi steppaili ympäriinsä sieraimet suurina ja puhisi virittyneenä kuin viulunkieli. Jennifer hymyili omahyväisenä – oli hänellä ainakin tallin hienoin hevonen, todennäköisesti ainakin. Jotain hyvää siinä, että valitsi ratsastuskoulun.

”Hei”, kuului tervehdys ja Jennifer käännähti ympäri kevyesti kuin ballerina. Tummatukkainen nainen käveli hymyillen hänen suuntaansa. ”Heidi”, nainen esitteli itsensä ja ojensi kättään. Jennifer vastasi kädenpuristukseen ja hymyyn, tosin asiakaspalvelija-asenteella eikä mitenkään lämpimästi.
”Jennifer. Puhuttiin puhelimessa. Tässä on Viivi.”
”Se on kyllä kaunis. Tervetuloa Längelmäen ratsastuskouluun!” Heidi kehui, ja Jennifer oli siitä kovin hyvillään. Nyt hymy muuttui maireaksi.
”Mä kävelen tämän kanssa vielä hetken, Viivi on aina niin levoton uusissa paikoissa”, Jennifer selitti ja lähti jo matkoihinsa. Heidi katsoi heidän peräänsä vähän hämmentyneenä, mutta huikkasi sitten:
”Vapaa karsina on neljäs oikealla.”

22.12.2017 Joulunodotusta, #2

Ensimmäinen kuukausi Valhallassa oli vierähtänyt nopeasti. Me oltiin Viivin kanssa treenattu, treenattu ja treenattu. Nuoren trakehnerin osaamistaso oli noussut nopeasti. Sulut, avot ja laukanvaihdot sujuivat tammalta jo hienosti. Loskapaskakelit eivät olleet menoa jarruttaneet, kiitos loistavan maneesin, johon pääsi suoraan tallista.

Katti oli outo, osa tallilla käyvistä ei todellakaan näyttänyt siltä että ne kuuluisi tällaiseen paikkaan, eikä täällä ollut omaa valmentajaa. Mutta ihme kyllä mä olin viihtynyt Valhallassa silti. Pieni hymynkare hiipi huulilleni, kun astuin taas kattokruunuin valaistuun talliin energisenä pörheilevä Viivi toisessa kädessä. Talli oli kaunis. Ja nyt siellä oli jopa joulukoristeita. Ei kuitenkaan mitään halvannäköistä värioksennusta, vaan metallinhohtoisia köynnöksiä. Vaikka Katti itse näytti anarkistilta, oli hänellä tallin suhteen silmää eleganssille. Pudistelin päätäni huvittuneena, kun sidoin Viiviä kiinni tallikäytävälle. Jouluaattoon oli enää kaksi päivää, mutta tänään me treenaisimme vielä hien pintaan.

Huomenna kävisin aamulla vain juoksuttamassa Viivin nopeasti ennen sukuloimaan lähtöä. Sitten tamma saisi pitää pari vapaapäivää, kun minä viettäisin joulua vanhempieni lähes liian suuressa, meren rannalla tönöttävässä talossa Helsingissä. Kuvat loputtomien ruokalajien jouluateriasta ja valtavasta joulukuusesta kultaisine koristeineen siintivät jo silmissäni. Eniten odotin kuitenkin, mitä isällä olisi annettavanaan tänä vuonna. Viime vuoden Audi ja syntymäpäivälahjaksi saatu Viivi asettivat riman korkealle. Havahduin materialistisesta haaveilustani, kun kärsimätön Viivi tuohtui odotteluun ja jysäytti kaviolla betoniin. Ties mikä pöllöilevä duracell-pupu täällä sitten odottaisikaan tapaninpäivänä..

06.11.2017 Alkujärkytys, #1

Valkoinen Audi R8 kaarsi sisään Valhallan mustista rautaporteista hopeanhohtoinen traileri perässään. Autosta nousi viimeisen päälle laittautunut brunette, joka näytti enemmän siltä kuin tulisi suoraan mallikuvauksista kuin siltä, että kuljetti hevostaan sen uuteen tallipaikkaan. 24-vuotias nainen avasi trailerin ja irrotti hevosen, ja suurikokoinen puoliverinen rymisteli ulos melkoisella vauhdilla. Tumma tamma haisteli kirpeää syysilmaa sieraimet suurina ja pälyili ympärilleen äärimmilleen virittyneenä. Paljon hevostaan rennompi omistajatar taputteli puoliverisen kaulaa rauhoittelevasti. Bruneten silmät kapenivat viiruiksi, kun näkökenttään ilmestyi hiukset pystyssä omaava punkkari. Mitä tuollainen teki tällaisessa paikassa?
”Hei”, brunette tervehti viileästi. ”Ootko nähnyt Kattia?”
”Tässähän minä”, nainen naurahti viskinkarhealla äänellä ja ojensi kättään. Brunette katsoi tuohon kulmat kurtussa. Mmitä? Tämä angstiteinin näköinen tyyppi oli Valhallan omistaja? Pieni järkyttynyt hiljaisuus loppui ”Stop!” -tiuskahdukseen, kun hevonen ei enää jaksanut seistä paikallaan vaan alkoi pyöriä hermostuneesti ympyrää.
”Jennifer”, brunette sai sanottua yrittäen loihtia kasvoilleen hymyä ja pitää isoa hevosta aloillaan. Katti oli ilmeisesti tottunut saamaan oudoksuvia katseita, joten tuo vain jatkoi lungisti juttelua. Tervetuloa-toivotukset ja typerää höpinää säästä.
”Viivi on tosi levoton, pistetäänkö karsinaan vai tarhaan?” Jennifer äyskäisi sitten. Katti viittoi seuraamaan perässään. Viivin tanssahdellessa vierellä Jennifer asteli tallinomistajan perässä sisään tallirakennukseen. Kullanväriset kattokruunut ja siisti, elegantti tallikäytävä saivat Jenniferin kasvoille hymyn. Ainakaan talli itsessään ei ollut pettymys. Ehkä hän voisi sietää omituista tallinomistajaa, jos kaikki muu olisi viimeisen päälle.

Tämä on virtuaalihevonen.