Rhinestone

Rhinestone

Luonne

Hupsu on valloittava persoona jonka kanssa ei varmasti tule kahta samanlaista päivää. Ihan ei ole selvillä mistä Hupsu on perinyt äärimmäisen uteliaisuuden sillä joka asia ja paikka pitää tutkia, mutta aina kyllä mennään korvat pystyssä. Ystävällisyyden se on kuitenkin saanut selvästikin emältään vaikkei siitä todellakaan ole tullut yhtä viileää ja välinpitämätöntä kuin emästään. Isän puolen tulisuuskin on tarttunut varsaan vahvasti vaikka sen huomaa paremmin vasta kun nousee neitokaisen selkään.

Hoitotoimenpiteiden aikana Hupsulla on paha tapa pyöriä ja hyöriä sillä koko ajan se kaipaa jotain tekemistä tai huomaa että hei tuohan pitää tutkia ja se on menoa sitten. Helpoimmalla pääseekin kun neitokaisen sitoo kiinni karsinassa tai ristikiinnitykseen käytävälle jolloin se ei pääse hyörimään niin paljoa ja varpaat säästyy tallomiselta. Siinä vaiheessa se vaan tyytyy katselemaan paikallaan ympärilleenkorvat pystyssä ja kerjää huomiota kaikilta jotka vain sen läheisyyteen tulee. Hupsulle saa varusteet niskaan aikalailla ongelmitta, mitä nyt saattaa vähän pullistella satulaa laittaessa.

Hupsulla ratsastaminen on oikea nautinto mikäli osaa pitää avut tarpeeksi selkeinä, mutta pieninä. Siinä on herkkiksen vikaa ja energiaakin löytyy enemmän kuin tarpeeksi sillä onhan se täysiverinen ratsu. Hieman sen kanssa saa saikata aina alkuun että saa tamman kulkemaan oikein ja käyttämään takapäätään kunnolla, mutta kun Hupsun saa kulkemaan oikein päin keskittyen työntekoon niin se on oikein ihana ratsu. Hupsulla on isot liikkeet ja niissä saattaa olla aluksi vaikea istua.

Esteratsuna Hupsu on turhankin energinen ja homma menee helposti säätämiseksi ja jarrutkin on hieman hukassa. Kun alkuverryttelyssä saa tamman kuuntelemaan ratsastajaa kunnolla niin se kulkee myös esteradalla paremmin. Hupsulla on paha tapa lähteä ryysimään esteille ja pieniä virheitä helposti sattuu, mutta pikkuhiljaa iän myötä tämä on vähentynyt ja tamma suoriutuu puhtaammin. Maastoesteillä Hupsu on parhaimmillaan ja on energinen kuten yleensäkin, mutta jostain syystä kuuntelee ratsastajaansa paremmin.


Luonteen © Kasvattaja

Tämä on virtuaalihevonen.