Routaruusu

Vuornan Sulostui

Virallinen nimiVuornan SulostuiRekisterinumeroVH18-018-0009
RotuSuomenhevonen PainotusKoulu + este
Skp & säkäTamma, 158cm KoulutustasoHelppo A, re 100cm
VäriPunarautias KasvattajaVuorna
Syntynyt20.11.2017 OmistajaCrimis (VRL-10480)

VIR MVA Ch myönnetty 11.08.2018. VSN Champion myönnetty 21.05.2018.

Taustaa

Kasvattaja: Suloisesta nimestä ja ulkomuodostaan huolimatta melko omapäinen ja itsenäinen varsa. Rohkea ja räväkkä, yleensä ensimmäisten joukossa tutkimassa läpi kaiken jännittävän. Vanhemmat kilpailevat niin esteitä kuin koulua, oikein hienosta yleispainotteisesta suvusta polveutuva varsa!

Meillä on jo tovin asustellut vuornalainen shetlanninponi, joten olihan se aikakin hommata myös vuornalaisia suomenhevosia. Kyllä, niitä tarttui nyt kerralla mukaan kaksi. MUTTA ne oli molemmat tammoja, joten shoppailu oli ihan sallittua. Väiski, turpa kiinni. Ja siis herranjestas, Tui on jo toki itsessään maailman söpöin lempinimi, mutta tamma on kaunein koskaan näkemäni suomenhevonen. Seriously. Puhumattakaan ihanasta, tutusta emälinjasta. Ja sitten siellä on vielä Anopinkauhu isän puolella sukua. Sukuherkku vielä siis kaiken lisäksi. Täydellinen tamma ja se on MUN. Ai mikä luonne?

Crimis, 23.11.2017


Sukutaulu

Tuilla on 3 polvea sukua virtuaalimaailmassa.

i. Sulonuoteet
sh, prt, 150cm
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
ii. Ventoksen Riemu
sph, rt, 146cm
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I*, Jälk. C
iii. Hattuvaaran Möhköfantti
sph, vkk, 148cm
VSN Champion, KTK-II, ERJ-I, KRJ-II,
KERJ-III, SLA-II, SV-I, EV-II
iie. Aikaalan Ilopilleri
sh, m, 149cm
YLA1
ie. Anopinkauhu
sh, vrn, 154cm
Ch, KTK-II, ERJ-I, KRJ-II, SLA-I, YLA1
iei. Marrasmieli
sh, rt, 169cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KERJ-I, SLA-I*, YLA1
iee. Leskenlempi
sh, prn, 152cm
KRJ-II, KERJ-II, SLA-I, Jälkeläisluokka C
e. Kaunon Suukotti
sh, vprt, 154cm
KTK-III, SLA-I
ei. Kaunon Sukkela
sh, rt, 157cm
KTK-II, SV-II
eii. Suikuri
sh, rt, 160cm
KTK-II, KRJ-III, SLA-II, Jälk. B
eie. Helike Huura
sh, rnpäis, 151cm
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
ee. Vilikutti
sh, rtkm, 152cm
KTK-III, KRJ-I, SLA-I, YLA3
eei. Ähäkutti
sph, trt sb, 144cm
ERJ-II, KRJ-II, SLA-I*
eee. Vihavalkea
sh, rtkm, 165cm
Ch, KTK-III, ERJ-I, KRJ-I, SLA-I

Isälinja: Sulonuoteet - Ventoksen Riemu - Hattuvaaran Möhköfantti (3)
Emälinja: Kaunon Suukotti - Vilikutti - Vihavalkea (3)

Jälkeläiset

Tui ottaa harkitusti vastaan 3-polvisia suomenhevosoreja.

SyntynytSkpNimiIsäOmistaja
28.04.2019tammaSulosointujaVipinäveikkoRoutaruusu
13.07.2018oriHalipakkoRiekontorpan HalinistiVRL-13570
12.04.2018oriRoutaruusun Sulho Jeilin Taikahinen VRL-08204

Kilpailukalenteri

Tui kilpailee koulu-ja esteratsastuksessa. Vain sijoitukset merkitään.


ERJ Esteratsastus - 42 sijoitusta + 1 ERJ CUP-sijoitus

PvmPaikkaTasoSijoitus
30.11.2020Gestüt EdelweissPuomiluokka1/13 - ERJ CUP
17.05.2018Cefnmoor100cm7/51
14.05.2018Cefnmoor100cm1/51
11.05.2018Eloluoto100cm2/30
09.05.2018Rustvalla100cm1/29
08.05.2018Elohiljan suomenhevoset100cm4/50
07.05.2018Kontolan Ratsutalli100cm2/27
06.05.2018Cefnmoor100cm7/51
06.05.2018Kontolan Ratsutalli100cm3/27
05.05.2018Kontolan Ratsutalli100cm4/26
02.05.2018Kontolan Ratsutalli100cm2/26
01.05.2018Kontolan Ratsutalli100cm3/27
01.05.2018Rustvalla100cm5/29
29.04.2018Rustvalla100cm4/29
28.04.2018Rustvalla100cm1/29
26.04.2018Rustvalla100cm5/29
25.04.2018Rustvalla100cm4/29
10.04.2018Rustvalla100cm1/30
08.04.2018Rustvalla100cm1/30
07.04.2018Brunnby100cm4/30
06.04.2018Brunnby100cm5/30
03.04.2018Brunnby100cm5/30
03.04.2018Rustvalla100cm2/30
01.04.2018Rustvalla100cm1/30
28.03.2018KK Savioja100cm5/50
28.03.2018Kuurtola100cm5/30
26.03.2018Vuorna90cm2/30
25.03.2018Kuurtola100cm3/30
23.03.2018Kuurtola100cm4/30
22.03.2018Beaumont100cm4/30
21.03.2018Kuurtola100cm1/30
18.03.2018Turmeltaja90cm6/40
13.03.2018Turmeltaja90cm2/40
10.03.2018Runoratsut100cm4/30
09.03.2018Runoratsut100cm5/30
05.03.2018Runoratsut100cm3/30
05.03.2018Kaarnan Suomenhevoset100cm2/40
04.03.2018Kaarnan Suomenhevoset100cm2/40
03.03.2018Runoratsut100cm4/30
02.03.2018Kaarnan Suomenhevoset100cm6/40
01.03.2018Kaarnan Suomenhevoset100cm1/30
26.02.2018Kontolan Ratsutalli100cm1/14
01.02.2018Crion Warmbloods100cm4/30

VSR CUP - 3 sijoitusta

PvmPaikkaLajiTasoSijoitus
31.07.2018SusirajaKouluHelppo A4/80
31.07.2018SusirajaEste100cm1/74
28.02.2018SusirajaEste90cm5/111

KRJ Kouluratsastus - 43 sijoitusta

PvmPaikkaTasoSijoitus
18.05.2018Kilpailukeskus StewartHelppo B1/30
17.05.2018Kilpailukeskus StewartHelppo B3/30
16.05.2018Kilpailukeskus StewartHelppo B5/30
08.05.2018Kilpailukeskus StewartHelppo B5/30
07.05.2018Kilpailukeskus StewartHelppo B5/30
09.05.2018KärmeniemiHelppo A2/50
08.05.2018KärmeniemiHelppo B5/50
06.05.2018KärmeniemiHelppo A7/50
27.04.2018Duán StableHelppo A3/50
26.04.2018Duán StableHelppo A4/50
20.04.2018Duán StableHelppo A3/50
20.04.2018RoscoffHelppo A2/30
19.04.2018RoscoffHelppo A3/30
18.04.2018Duán StableHelppo A2/50
16.04.2018Kontolan RatsutalliHelppo A3/30
14.04.2018RoscoffHelppo A1/30
12.04.2018KuurtolaHelppo A3/30
07.04.2018MustasuoHelppo B2/50
07.04.2018RoscoffHelppo A1/30
05.04.2018VuornaHelppo A5/30
05.04.2018MustasuoHelppo B7/50
03.04.2018RósgarðurHelppo A1/50
03.04.2018VuornaHelppo A4/30
02.04.2018MustasuoHelppo B7/50
29.03.2018MustasuoHelppo B3/50
27.03.2018KuurtolaHelppo A3/30
27.03.2018MustasuoHelppo B6/50
26.03.2018MustasuoHelppo B4/50
21.03.2018MustasuoHelppo B7/50
19.03.2018MustasuoHelppo B3/50
18.03.2018Team J&KHelppo A3/40
17.03.2018Team J&KHelppo A3/40
20.02.2018RunoratsutHelppo B6/40
19.02.2018RunoratsutHelppo C5/40
17.02.2018RunoratsutHelppo B1/40
16.02.2018RunoratsutHelppo C3/40
14.02.2018RunoratsutHelppo B5/40
14.02.2018RunoratsutHelppo C4/40
13.02.2018RunoratsutHelppo B1/40
13.02.2018KaunovaaraHelppo A3/30
12.02.2018KaunovaaraHelppo A3/30
12.02.2018RunoratsutHelppo B2/40
11.02.2018RunoratsutHelppo C1/40

Näyttelyt

PvmJaosPaikkaTulosTuomari
31.03.2018VSRSuomenhevosten rotunäyttelyBIS1, I-palk.Lissu T.
14.07.2018VSNNavajaRCHMilja H.
07.07.2018VSNRistikallioRCHreibili
30.05.2018VSNDuán StableSW4taffel
23.05.2018VSNKalman SuomenratsutRCHdookie
20.05.2018VSNOriginalsSW1dookie
13.07.2018NJRuusupellon TilaBIS4, MVA-SERTVibaja
14.04.2018NJKiiluniemiirtoSERTKati
27.02.2018NJTuulenpesän KartanoBIS3, MVA-SERTSorel
16.02.2018NJPirunkorpiBIS1, MVA-SERTLissu T.