Jeilin Piparkakkupiru

Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut serena

Kesä saa sammaloituneimmankin heppatätin heräämään horroksestaan. Kaiken maailman näyttelypöhinät aktivoituvat ja yhtäkkiä tekee mieli harkita hevosten kuskaamista hieman muihinkin kissan ristiäisiin. Kun keväinen aurinko grillasi synkeää Suomen maatamme täydellä teholla, voikukat kukki ja hiirenkorvat kasvoivat älyttömällä tahdilla elefantin mittoihin, sain päähäni, että nyt vois olla sopiva aika viedä meidän nuorisoa pitkästä aikaa jonkinlaisiin kissanristiäisiin.

Ja kun tämä täti sai jotakin päähänsä, alkoivat asiat tapahtua yleensä aika vaihdilla.

"Hei Ella!" Kajautin kun näin silmäkulmastani meidän uuden talliorjan astelevan tallitoimiston avonaisen oven ohi. Tyttö pakitti hymyilevän olemuksensa takaisin näkösälle kysyvänä. "Ennätätkö kohta mun kaveriksi? Pitäisi opettaa pikkupojille vähän jumalan pelkoa."

Puoli tuntia myöhemmin seisoimme Ellan kanssa kentällä. Mun kainalossani pörisi Piru ja Ellan narun päässä törötti honkeli hirvenvasan näköinen ilmestys, joka meilläpäin myös Rottana tunnettiin. Koska meidän hevoslapset asustivat pihatossa, ei sellainen päivittäinen käsittely välttämättä aina kuulunut niiden rutiineihin. Mä olin itse ollut ihan hiton kiireinen kilpailemisen kanssa, joten pienten opettaminen lainkuuliaisen hevoseläimen tavoille oli jäänyt ennen kaikkea Viljan vastuulle. Kun mä nyt katselin näitä erittäin asiallisesti narun jatkeena nököttävää poikakultaa, en voinut kuin antaa tallimestarini työlle suurta arvostusta.

Pirun ja Rotan oli suunnitellut vieväni kenttävarsojen laatuarvosteluun sekä meille jo tutumpaan suomenhevosvarsojen arviointiin. Mun tämän päivän ohjelmaan kuului tehdä ihan yleissilmäys näiden poikien käyttäytymiseen, joka, kuten mainittu, osoittautui paremmaksi kuin odotin, ja harjoitella hieman askellajien esittämistä kolmiouralla sekä seisomista rakennearviointia varten. Rotta näytti aivan huikealta - tai no, sen tekeminen näytti, Rotta itsessään kun ei ollut mikään kauhean kaunis ilmestys pitkine jalkoineen, valtavine korvineen ja aavistuksen kyömyine profiileineen. Karvakin repsotti talven jäljiltä. Yhtään ei jäänyt arvailun varaan miksi tätä eläintä kuulemma haukuttiin meillä hirveksi. Käytös oli kuitenkin kaikkea muuta kuin villieläintyyppistä. Liikkuminen oli aika raskasta eikä sitä tasapainoiseksikaan voinut väittää, mutta ori suoritti korvat hörössä ja seurasi Ellan ohjausta kuin partiopoika. Kun taas Pirun kanssa päästiin tositoimiin, vaikutti homma jo paljon enemmän nuorelle hevoselle tyypilliseltä. Jonkun kerran ponia sai pysäytellä ja ottaa voltille kun sen tahti meinasi mennä laukkahommiksi ravin sijaan. Seisominen sentään sujui niin kauan kuin piti namikättä lupaavasti taskussa. Liikkeiltään pikkumies näytti paljon lupaavammalta kuin Rotta, etenkin energisen ja tasapainoisen ravinsa osalta. Vaikka mulla olikin ollut tapana viedä varsoja arvosteluihin hieman vanhempana, oli tällä katsauksella kyllä suuri luotto siihen, että näistä vielä hyvä tulee.