Routaruusu

Rohkean Kauheapeikko

Virallinen nimiRohkean KauheapeikkoRekisterinumeroVH15-018-1796
RotuSuomenhevonen PainotusEsteratsastus
Skp & säkäOri, 154cm Koulutustaso110cm
VäriVaaleanrautias KasvattajaRohkelikko
Syntynyt10.08.2015 - 9v OmistajaCrimis (VRL-10480) /
Routaruusu

Kuvat © Narien vapaat

Luonne

Peikko ei ole mitenkään katseita kääntävä ori. Se on tuikitavallinen, suorastaan tylsän näköinen suomenhevonen. Se ei ole erityisen ryhdikäs - pikemminkin ori valahtaa helposti etupainoiseksi. Peikko kyllä liikkuu hyvin eteenpäin omalla moottorilla, mutta vaatii napakan ratsastajan, joka hallitsee kätensä ja tietää mitä haluaa. Jos oria jää vetämään ohjasta, muuttuu se käsille painavaksi jyräksi. Ratsastajan tulee siis osata pidättää ja myödätä hyvässä suhteessa, jottei reipas suomenhevonen lähde viemään.

Kun Peikko on avuilla, on se yritteliäs ja herkkä ratsastaa. Eteenpäin se menee vaikka itsestään: pyöreys ja ryhdikäs muoto eivät sitten tulekaan tarjottimella. Orin pää putoaa helposti liian alas. Säännöllinen sileän treeni on ehdoton, jos haluaa paketin pysyvän kasassa. Esteillä sitten mennään kovaa ja ainakin tarpeeksi korkealta. Osaamattomin hyppääjä ei Peikon selkään sovi, sillä ori kuumenee helposti esteradalla ja vaatii oikeasti työstöä, jottei hyppäämisestä tulee päätöntä riekkumista.

Hoitaessa Peikko on hirveän mukava, rauhallinen ja kiltti. Se jaksaa seistä paikoillaan eikä protestoi mitään toimenpiteitä.

Sukutaulu

Peikolla on 1 polvi sukua virtuaalimaailmassa.

i. Suippo
sh, tprt, 153cm
KTK-II, ERJ-II, KERJ-II
ii. Suorittaja
sh, trt, 156cm
iii. Harlekiini
sh, m, 158cm
iie. Niili
sh, prt, 150cm
ie. Lumimarja
sh, tprt, 149cm
iei. Huiputtaja
sh, rt, 153cm
iee. Siniviuhka
sph, vrt, 144cm
e. Kauheamatami
sh, rt, 158cm
KTK-III
ei. Kauheakankkunen
sh, trt, 159cm
eii. Kauheamaanantai
sh, rt, 157cm
eie. Kamomilla
sh, prt, 155cm
ee. Mandariinitaivas
sh, rn, 157cm
eei. Mustasurma
sh, m, 156cm
eee. Hedelmäpomm
sh, prt, 155cmi

Jälkeläiset

Peikko astuu 1-polvisia suomenhevostammoja.

Kilpailukalenteri

Peikko on kilpaillut esteratsastuksessa porrastetuissa kilpailuissa.


Ominaisuuspisteet

ERJ vaikeustasolla 62421.63 p
Hyppykapasiteetti ja rohkeus1100.41 p.
Kuuliaisuus ja luonne1321.22 p.

VSR CUP - 1 sijoitus

PvmPaikkaLajiTasoSijoitus
31.10.2018SusirajaEste100cm6/76

Näyttelyt

PvmJaosPaikkaTulosTuomari
30.04.2018VSRSuomenhevosten rotunäyttelyII-palk.dookie

Päiväkirja

05.01.2019 Ihana Peikko, kirjoittanut Peikon uusi vuokraaja Hannele (omistaja)

Kymmenen asteen pakkanen tuntui siltä, ettei siellä voisi elää. Tuntui hirveältä astua ulos lämpimästä autosta. Yritin keskittyä siihen, että pääsisin taas yli kuukaudeksi venähtäneen tauon jälkeen hevosen selkään. Silloin ei edes kamala pakkanen voisi lannistaa, eihän?

Tunnistin Routaruusun hevosista vain muutaman, joten lähdin tarhoja kohti tietämättä edes, miltä tämänkertainen ratsuni näytti. Tiesin vain, että sen nimi oli Peikko.
”Se on tuo vaalea, jolla on vihreä loimi”, eräs Olivia neuvoi. Hänkin oli tullut ratsastamaan, jollain toisella hevosella jota en tunnistanut myöskään. Nyökkäsin ja otin orin käsi vapisten kiinni. Piru kun oli kylmä ja pimeä. Mitä jos olin jo unohtanut kaiken senkin vähän, mitä olin palauttanut mieleeni viime kerralla? Mitä jos kuntoni ei kestäisi?

Peikko oli hyvin tavallisen näköinen suomenhevonen. Vaalea rautias, jolla oli liinaharja ja läsi. Mutta sillä oli myös kovin lempeä katse ja kiltti luonne. Se lepuutti turpaansa käsissäni, kun olin sitonut sen kiinni karsinan seinässä olevaan renkaaaseen. Loimen alla ei ollut kuin aavistus pölyä, joten harjaus sujui nopeasti. Olin ihan hämilläni, miten nätisti ori seisoi paikallaan ja seurasi puuhiani, välittämättä yhtään siitä että olin täysin uusi kaksijalkainen sen karsinassa ja vähän jopa hermona. Viereisessä karsinassa Olivian ratsu seilasi levottomana ja vähän väliä kuului HEI-tiuskahduksia. Tuskailin satulavyön kanssa orin pullistellessa kuin viimeistä päivää, eikä kylmästä ollut enää tietoakaan. Vielä suitset päähän, vaihto kevyempään takkiin (koska hiki tulisi kuitenkin) ja suunta kentälle.

”Se ei sitten tarvitse raippaa”, talliin ilmestynyt Crimis kommentoi. Se oli heti hyvä merkki. Pidin hevosista, jotka liikkuivat ihan itse, ilman jatkuvaa patistamista eteenpäin. Mieleeni tuli jääräpäinen ja hiiiidas Hurmos, jota olin ensimmäisellä kerralla kokeillut, ja puistelin päätäni. Ehkä neljäs kerta toden sanoisi, ja Peikko olisi minulle sopiva ratsu.

Olin vielä asettamassa toista jalkaani jalustimeen, kun Peikko oli jo menossa. Pidätin reipasta oria, mutta olin tyytyväinen siihen, että eteenpäinpyrkimystä löytyi. Hevosen kullanruskeat korvat osoittivat suuntaani jo ensimmäisellä kierroksella, vaikka kävelimme vasta vapaalla ohjalla alkukäyntejä. Pohkeet lähellä hevosen kylkiä, hyvä ryhti. Nyrkit kiinni, tasainen käsi. Toisella pitkällä sivulla oleva peili kertoi, että istuntani oli edelleen hyvä.

Olin vielä asettamassa toista jalkaani jalustimeen, kun Peikko oli jo menossa. Pidätin reipasta oria, mutta olin tyytyväinen siihen, että eteenpäinpyrkimystä löytyi. Hevosen kullanruskeat korvat osoittivat suuntaani jo ensimmäisellä kierroksella, vaikka kävelimme vasta vapaalla ohjalla alkukäyntejä. Pohkeet lähellä hevosen kylkiä, hyvä ryhti. Nyrkit kiinni, tasainen käsi. Toisella pitkällä sivulla oleva peili kertoi, että istuntani oli edelleen hyvä.

Peikko oli kevyt ratsastaa, sen askeleet olivat tasaisia ja se oli koko ajan kuulolla. Välillä Crimis huomautti, ettei ihan niin kovaa tarvinnut mennä. Sain myös huomata, että sähläsin käsieni kanssa edelleen. Koska sitä oppisi?

Hypätessäni alas raudikon selästä en olisi voinut olla tyytyväisempi. Ei pyörryttänyt, lihaksiin ei sattunut. Lämmin oli, ja tunsi tehneensä jotain, mutta en ollut ihan kuolemankielissä kuten yleensä. Olikohan terveyteni sittenkin menossa parempaan suuntaan? Silittelin orin kuuraista turpaa ja kehuin sitä vuolaasti ennen kuin lähdin viemään hevosta sisälle.

Tehdessäni lähtöä huikkasin vielä omistajatterelle, että menisin Peikolla mielelläni uudestaankin. Ori oli ollut ihana.
”Se näyttikin siltä, että sun oli helppo olla siellä”, Crimis hymyili. Jep. Ratsastaminen ei ollut tuntunut näin vaivattomalta ja kotoisalta sitten edesmenneen vuokrahevoseni, jonka kanssa olin viettänyt vuosia. Olin kokeillut Routaruusustakin jo useampaa erilaista suomenhevosta, mutta kaikkien kanssa se oli ollut sellaista tuskaista pusertamista, että olin jo ollut menettää toivoni omaan ratsastustaitooni. Nyt en malttanut odottaa, että pääsisin Peikon selkään uudestaan.

29.05.2018 Nuorten ja aloittelevien ratsujen harjoituskilpailut @Stall Sjöholma
Luokka 4. 100cm (avoin hevosille) - Sijoitus 9/9

Tuomarin (Disa Sund) kommentti: Crimiksen ratsastaman suomenhevosorin kierroslukumittari oli aika tapissa ja välillä ratsukon täytyi käydä morjenstamassa kentän aitaa. Ratsastaja pysyi kuitenkin hyvin selässä, vaikka pari pukkiakin nähtiin. Peikon hypyt olivat mukavan ponnekkaita ja ponnistukset vahvoja, vaikka muuten hevonen ei tänään esiintynyt aivan tehtävien tasolla.