Routaruusu

Mörkövaaran Miekkalilja

Virallinen nimiMörkövaaran MiekkaliljaRekisterinumeroVH17-018-0257
RotuSuomenhevonen PainotusYleispainotteinen
Sukupuoli & säkäTamma, 157cm KoulutustasoHelppo A, re 100cm,
Helppo, Noviisi
VäriPunarautias KasvattajaMörkövaara
Syntynyt01.12.2016 OmistajaCrimis (VRL-10480)

Kuvat © Cherie (CC BY-NC 2.0), editointi © Crimis

Taustaa

Vaikka Susirajan oripojat ovat vieneet meikäläisen aika pahasti mennessään, ei Turmion paikkaa tule viemään kukaan. Mörkövaaralainen musta ori aloitti kaiken (no, uudestaan): Hurahdin suokkeihin kovaa ja korkealta. "Pari omaa suokkia" on paisunut ja rutissut liitoksissaan - nyt Routaruusussa asuu 29 suomenhevosta ja kaksi shetlanninponia. Voi Turmio minkä teit. Ai mitä selitän oreista ja Turmiosta, kun ihastelette parhaillaan punarautiasta tammaa? Sitäpä selitän, että oli muuten aikakin hankkia uusi mörkö. Tällä kertaa tamma. Mörkövaaran Miekkalilja ihastutti heti: Se oli kaunis ja liikkui kauniisti, nimi oli kaunis ja sukutaulu, ah. Liljan isää Villahaan Vallankaipuuta olin käynyt ihastelemassa ennenkin, joten kauaa ei ostotarjouksen jättämistä tarvinnut miettiä. Yhdistäpä tuo ori vielä Turmeltajalaiseen tammaan, ja meikä oli aivan myyty. Mainitsenko vielä, että Lilja oli kilpailunsa kilpaillut ja valmis siitoskäyttöön? Kiitos tvisha, täällä ollaan onnesta soikeana!


♥ Crimis, 28.07.2017

Sukutaulu

Liljalla on 2 polvea sukua virtuaalimaailmassa.

i. Villahaan Vallankaipuu
sh, prt, 153cm
KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
ii. Vallan Mainio
sh, rt, 153cm
KRJ-I, ERJ-I, Jälk. C
iii. Vallan Veikeä
sh, rt, 155cm
iie. Iituliina
sh, rt, 150cm
ie. Hippunen
sh, rt, 153cm
iei. Reissumies
iee. Hissunkissun
e. Turmeltajan Varjosointu
sh, trt, 160cm
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-II, SLA-I*
ei. Varjosoturi
sh, trt, 159cm
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-II, SLA-I
eii. Varjopuoli
sh, sysrt, 162cm
eie. Sovitar
sh, trt, 155cm
ee. Haavesointu
sh, vrt, 162cm
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, Jälkeläisluokka C
eei. Haaveileva
sh, vrt, 164cm
eee. Ilosointu
sh, vprt, 157cm

Isälinja: Villahaan Vallankaipuu - Vallan Mainio (2)
Emälinja: Turmeltajan Varjosointu - Haavesointu (2)

Jälkeläiset

Lilja ottaa harkitusti vastaan 2-polvisia suomen(pien)hevosoreja.

SyntynytSkpNimiIsäOmistaja
30.09.2018tammaRoutaruusun VarjoliljaVähäpellon UnihalvausVRL-14085
30.08.2018oriRoutaruusun MiekannielijäKuukarin HurjamieliVRL-13320
16.10.2017oriTurmiopäiväMörkövaaran TurmiotarinaVRL-00583

Arvostelut

Kilpailukalenteri

Lilja kilpailee koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa sekä valjakkoajossa. Vain sijoitukset merkitään (169 kpl + 5 VSR-CUP).


KRJ Kouluratsastus - 42 sijoitusta

16.12.16, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/30
21.12.16, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/30
23.12.16, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/40
25.12.16, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/40
26.12.16, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/40
01.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/40
03.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/40
05.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/30
07.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/40
08.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/40
09.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/40
11.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/30
12.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/30
13.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/30
13.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/40
16.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/40
16.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/40
17.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/30
18.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/30
19.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/30
19.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/30
20.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/30
20.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/40
24.01.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/50
27.01.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 02/60
28.01.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 07/50
01.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/50
01.02.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/30
02.02.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/30
02.02.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 01/30
04.02.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 01/30
06.02.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 04/30
06.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/30
08.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/30
10.02.17, KRJ (kutsu), Helppo B, 05/30
10.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/30
11.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/60
13.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/30
14.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/30
15.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/30
18.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/60
19.02.17, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/30

VVJ Valjakkoajo - 42 sij. + 5 CUP-sij.

30.06.19 VVJ CUP (kutsu), Noviisi yhdist, 5/108
30.04.19, VVJ CUP (kutsu), Noviisi yhdist, 5/134
31.10.18, VVJ CUP (kutsu), Noviisi yhdist, 12/124
31.08.18, VVJ CUP (kutsu), Noviisi yhdist, 11/146
31.12.16, VVJ CUP (kutsu), Noviisi yhdist, 01/145
01.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 03/35
01.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 03/30
07.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 02/30
11.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 01/30
11.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 02/30
12.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 05/30
12.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 03/30
13.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 05/30
13.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 04/29
14.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 02/29
15.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 05/30
16.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 04/30
18.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 02/29
20.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 02/29
21.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 06/30
22.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 03/30
23.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 05/30
24.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 01/30

ERJ Esteratsastus - 42 sijoitusta

17.12.16, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
17.12.16, ERJ (kutsu), 100cm, 01/30
22.12.16, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
23.12.16, ERJ (kutsu), 100cm, 05/30
25.12.16, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
30.12.16, ERJ (kutsu), 100cm, 04/30
03.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 05/30
04.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
06.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 01/30
07.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
08.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 05/30
13.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 01/30
15.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
16.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 04/30
19.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
21.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
24.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 03/30
27.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 01/30
30.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 03/30
31.01.17, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
01.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 04/30
01.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 01/30
02.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 05/30
03.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 04/30
03.02.17, ERJ (kutsu), 90cm, 04/30
03.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 01/30
04.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 02/30
04.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 05/30
04.02.17, ERJ (kutsu), 90cm, 05/30
05.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 01/30
06.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 03/30
07.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 03/30
07.02.17, ERJ (kutsu), 90cm, 02/30
07.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 04/30
13.02.17, ERJ (kutsu), 90cm, 05/40
15.02.17, ERJ (kutsu), 90cm, 03/40
17.02.17, ERJ (kutsu), 90cm, 04/40
18.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 04/30
18.02.17, ERJ (kutsu), 100cm, 04/30
19.02.17, ERJ (kutsu), 90cm, 03/40
10.03.17, ERJ (kutsu), 100cm, 05/40
12.03.17, ERJ (kutsu), 100cm, 01/40

.

24.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 05/30
25.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 04/30
27.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 03/29
27.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 04/30
28.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 02/30
28.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 03/29
29.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 02/30
29.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 03/29
29.01.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 03/30
04.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 03/30
04.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 01/30
05.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 05/30
07.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 04/30
08.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 04/30
08.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 02/30
09.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 03/30
09.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 01/30
10.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 05/30
11.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 01/30
12.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 01/30
17.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 03/30
19.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi koulukoe, 04/30
20.02.17, VVJ (kutsu), Noviisi tarkkuuskoe, 03/30

KERJ Kenttäratsastus - 42 sijoitusta

21.12.16, KERJ (kutsu), Helppo, 01/24
30.12.16, KERJ (kutsu), Helppo, 03/24
05.01.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/24
07.01.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/24
15.01.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/30
15.01.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/30
22.01.17, KERJ (kutsu), Helppo, 02/30
23.01.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
30.01.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
01.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/30
02.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 01/30
03.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/30
03.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
04.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 02/30
04.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 02/30
04.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/30
08.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
08.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
10.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/30
10.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/30
11.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 06/40
12.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/30
15.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/30
16.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/32
17.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/30
17.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
20.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 01/30
20.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 02/30
22.02.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
01.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/40
03.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/30
03.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/40
05.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 02/30
07.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 01/40
08.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 01/30
11.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/30
12.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 04/30
13.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 03/30
22.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
24.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 01/30
27.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 05/30
27.03.17, KERJ (kutsu), Helppo, 01/30

VSR Cupit - 5 sijoitusta

30.09.18, VSR CUP (kutsu), Tutustumislkk, 2/38
30.06.17, VSR CUP (kutsu), Tutustumislkk, 05/33
30.06.17, VSR CUP (kutsu), Noviisi yhdist, 02/11
31.05.18, VSR CUP (kutsu), Noviisi yhdist., 01/12
31.05.18, VSR CUP (kutsu), Helppo A, 4/125