Turmeltajan Kekrikaski

Tämä on ihan jäätävän hyvännäköinen kaikista kuvakulmista, joka taustaa vasten. Liikkeet mätsäävät ulkonäköön, kapasiteettia löytyy helppo/CIC1-luokkiin… Tämän hevosen kanssa saa naapurit, valmentajat ja kisajärjestäjät kateellisiksi (ja jos näin ei käy, kasvattaja ei koskaan moista luvannut). Toivottavasti sinulla on lottovoittajan tuuri, ja luonnegeenit tulevat isältä, eivät emältä. - Kasvattaja

Ostaessani kekrimyynnistä Kielon, tarttui mukaan myös toinen tamma. Siinä missä Kielon kapasiteetti (ja meikäläisen mielestä ulkonäkö) olivat kyseenalaisia, oli Keksi tammaksi todella hyvännäköinen, jo valmiiksi kantakirjakelpoinen ja ponnua löytyi kenttäratsastuksen helppoihin luokkiin. Upea hevonen upeista vanhemmista. Luonteesta taas ei sitten tarvitsekaan puhua..

Isän puolen sukuselvitys © Susiraja

ii. Tervaskanto on ehdottomasti nuorena kuolleen isänsä kruununperijä, vaikka sen emä onkin ns. "tavallinen harrastehevonen" kunnon kilpatamman sijaan. 161cm korkea, piirtopäinen kulomusta suomipoika oli suorastaan huvittava sekoitus vanhempiaan; hyvät tyypit, kaareva kaula, pitkähkö loivahko lapa, pitkä pyöreä runko, pitkä huipukas lautanen, lyhyet etusääret sekä suorahkot takaset. Luonne tuli selkeästi emältä, Tervaskanto oli varsasta lähtien fiksu, luottavainen, nöyrä hevonen, josta oli mukava opetella uutta ja toimia ihmisen kanssa. Niin ajo-opetus kuin ratsukoulutus sujuivat vaivatta, varsanäyttelyissä nuori ori sai kehuja hyvästä käytöksestään ja sama linja jatkui läpi orin elämän. "Kylläpä teillä on rauhallinen herrasmiesori!" Rauhallinen, kiltti, nöyrä ja työteliäs kuvasivat kulomustaa parhaiten; hevonen toimi aina ja kaikkialla tehden aina mielellään töitä yhtään laiskottelematta. Vaikka Tervaskanto kilpailikin helppo/CIC1-tason kenttäluokissa ja oli ns. "vakavasti otettava kilparatsu" kolmine kenttämestaruuksineen, kotioloissa ori toimi lasten ja nuorten talutusratsuna sekä opetusmestarina siinä missä omistajansa treenikaverina. Orin kilpauraan mahtui kenttämestaruuksien lisäksi lukuisia helppo/CIC1-tason voittoja ja sijoituksia sekä jokunen 100-110cm esteluokista saatu ruusuke. Ori kantakirjattiin KTK-II -palkinnolla hyvin käyttöpistein, myöhemmin palkintoluokka korotettiin KTK-I:ksi kilpailusuoritusten perusteella. Käyttöominaisuuksien lisäksi Tervaskanto sai kehuja erinomaisesta laukastaan (aktiivinen, pyörivä, helposti säädeltävä), samaten tahdikkaasta ja elastisesta ravistaan ja pitkästä aktiivisesta käynnistään. Hyppytekniikastakaan ei löytynyt isoja moitteita, ori käytti selkäänsä ja jalkojaan hyvin, ponnistuspaikat olivat välillä hakusessa (mutta ori loihti itsensä silti tasaisen varmasti jokaisen esteen ylitse).
Hyväluontoinen, menestynyt kenttäori sai joka vuosi tasaisesti tammoja, vaikkei suositumpia ratsuoreja ollutkaan. Jälkeläisiä syntyi yhteen 84, ja joukkoon mahtuu niin uusia kenttätähtiä kuin ratsastuskoulun luottohevosia. Tervaskantolaisilla on melko hyvä rakenne, ja ne ovat yleensä hyviä hyppääjiä niin kapasiteettinsa kuin tekniikkansa puolesta. Luonteet ovat yleensä tasaisen hyviä, laiskuus tai kiukkuisuus on melko harvinaista. Ori viettää eläkepäiviä lammaslaitumen paimenena kotitallillaan Uuskaarlepyyssä.

iii. Kulomusta, 155-senttinen suurimerkkinen kenttälupaus Tervatuohi ehti urallaan kantakirjaan KTK-II -palkinnolla, voitti yhden kenttämestaruuden ja astui yhden kauden ajan, ennen kuin kuoli vain 10-vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Orin ura alkoi varsanäyttelyistä (tasaista kakkospalkintoa) sekä laatuarvosteluista (joka vuosi kolmen parhaan joukossa, nelivuotiaana lupaavin estehevonen) jatkuen kasvattajakilpailun estekisan hopeaan. Kasvattajakisasta matka jatkui kilpakentille, ensin pienistä este- ja koululuokista isompiin, sitten pieniin kenttäluokkiin ja lopulta kenttämestaruuteen sekä CIC1-tason luokkiin. Tervatuohi oli komea katsella; erittäin hyvät tyypit, pitkähkö kaareva kaula, hyvä lapa, pyöreä lihaksikas sopusuhtainen runko, pitkä huipukas lautanen, lyhyitä sääriä ja lyhyehköjä vuohisia lukuun ottamatta hyvät jalat. Orilla oli äärettömän hyvä laukka, hieman ahdas käynti ja tahdikas, väljenevä ravi sekä kaikin puolin erinomainen hyppytekniikka. Luonteeltaan mustajouhinen oli hieman itsepäinen, omissa oloissaan viihtyvä hevonen, joka kyllä toimi kuin ajatus niin käsitellessä kuin ratsuna, kunhan luottamus ja arvojärjestys oli selvä. Ajoittain ori oli hieman vahva kädelle ja saattoi kuumua esteillä, mutta hyvän ratsastajan kanssa nämä asiat eivät olleet ongelma vaan hidaste.
Orin ensimmäisestä ja ainoasta ikäluokasta syntyi 13 varsaa, jotka ovat osoittaneet mikä menetys Tervatuohi oli ratsujalostukselle. Vaatimattomienkin tammojen jälkikasvusta on tullut erinomaisia käyttöhevosia, joilla riittää kapasiteettia (heB/hA/100-120cm) ja jotka ovat osoittaneet kyntensä kilpakentillä. Tervatuohilaiset ovat hyvärakenteisia suoritushevosia, jotka ovat menestyneet etenkin kenttä- ja esteradoilla. Kymmenen orin varsoista on kantakirjattu, kaikki II- tai I-palkinnolla.

iie. Rosmariina tehtiin tarkoituksella, mutta se oli silti vahinko. Tamman emä, ravikuningatar Piparipirtin Minttu, piti siementää moninkertaisella ravikuningas Onni-Oskarilla, mutta muutaman erehdyksen sekä huono-onnisen sattuman kautta kenttäori Oskarin Onnilla. Asia selvisi vasta tiineyden puolivälissä, ja syntymättömästä varsasta tehtiin saman tien myynti-ilmoitus. Rosmariina ehti kuitenkin parivuotiaaksi, ennen kuin se varsanäyttelyiden päätteeksi ostettiin. Vaaleanrautias, piirtopäinen tamma kasvoi 163-senttiseksi kaunokaiseksi; ryhdikäs, hyvät tyypit, lyhyt niska ja kaareva kaula, loivahko lapa, pitkä runko, pyöreä lautanen, hyvät etuset ja suorahkot takaset. Jo ajo-opetuksessa kävi selväksi, ettei ravikuningattaren tyttärestä tulisi kuin sunnuntaihölkkääjä, minkä vuoksi raudikosta leivottiin ratsu iän niin salliessa. Uutta kenttämestaria tammasta ei tullut, mutta hyvä harraste- ja kisapeli pikkuluokkiin (koulussa jopa helppo A, 90cm/harraste ja tuttari). Suurinta menestystä Rosmariina niitti seuratasolla, aluetasolta on jokunen hyväksytty suoritus ja kaksi vihreää ruusuketta. Harrastehevosen uraa tuki tamman luonne; rohkea, rauhallinen, eteenpäinpyrkivä, erittäin nöyrä ja työteliäs ratsu, helppo käsitellä kaikissa tilanteissa. Hevosen liikkeet eivät olleet mitenkään ihmeelliset, mutta hyppytyyli oli erinomainen jalkatekniikasta selän käyttöön.
Kasvatuskärpäsen pureman saanut omistaja teetti Rosmariinalla viisi varsaa, kahden juoksijan ja kolmen ratsun kanssa. Neljästä tuli hyviä harrastehevosesta, yksi kohosi kenttämestariksi asti. Tamma periytti pääasiassa erittäin hyvää luonnetta ja ratsastettavuutta/ajettavuutta, rakenteen ja kapasiteetin osalta varsoissa on isoa hajontaa. Rosmariina kuoli 25-vuotiaana.

ie. Pihlajapalo saattoi innostuessaan kiihtyä nollasta sataan nopeammin kuin ratsastaja ehti reagoida. Toisaalta tamma saattoi madella uralla kuin täi tervassa, takaosa edelleen tallin puolella. 157-senttinen, punaruunikko suomenhevonen muistutti ulkonäöltään pitkälti isäänsä; vankkatekoinen tamma, jolla oli pitkä kaareva kaula, loivahko lapa, pitkähkö pyöreä avo runko, hyvä lautanen ja vennohkoja vuohisia lukuun ottamatta erittäin hyvät, hyvin kestäneet järeät jalat. Varsanäyttelyistä tamma sai kakkospalkintoa, nelivuotiaana laatuarvostelussa rakennepisteet olivat seiskaa ja kasia, hypyistä ysiä, liikkeistä seiskaa ja kasia. ”Ei rodun kermaa, mutta hyvä tuleva kilpahevonen”, oli omistaja todennut. Kasvattajakisan esteosiosta tamma nappasi kolmannen sijan. Isänsä rakenteen lisäksi ruunikko peri isänsä liikkeet (pitkät, suorat, tahdikkaat liikkeet, pyörivä laukka) sekä emänsä erinomaisen hyppytekniikan (käytti kaulaansa ja selkäänsä, loistava jalkatekniikka, hyvä vahva ponnistus) ja kapasiteetin 110cm radoille asti. Nuorena tamma kiersi lähinnä estekisoja, myöhemmällä iällä sillä kisattiin kenttää helppoon luokkaan asti. Pihlajapalo oli melko ailahtelevainen luonne; perusrauhallinen, hyväkäytöksinen hevonen, jolla oli valikoiva kuulo ja kiinnostus työnteon suhteen. Hyvinä päivinä ruunikko oli vireä, herkkä, yhteistyöhaluinen ratsu, laiskoina päivinä rautakylkinen ja -suinen betoniporsas, joka ei liikkunut mihinkään. Tämä näkyi erittäin epätasaisina kisatuloksina sinivalkoisesta ruusukkeesta luokan häntäpään sijoituksiin. Kantakirjaukseen sattui hyvä päivä, ja tamma kirjattiin erittäin vahvalla RKTK-III -palkinnolla. Odotetusti estekoe meni erinomaisesti, koulukoe mentiin ~54% tuloksella.
Pihlajapalo tiinehtyi valitettavan heikosti, minkä lisäksi tamma loi pari varsaansa. Lukuisten yritysten jälkeen tamma teki peräkkäisinä vuosina kaksi elävää varsaa, joista molemmista kasvoi melko hyvärakenteisia kenttähevosia, joiden vahvuus ja kapasiteetti on enemmän estepuolella. Pihlajapalo jätti suurilinjaista, vankahkoa rakennetta sekä järeitä jalkoja, jotka eivät valitettavasti olleet yhtä hyväasentoiset kuin tammalla itsellään. Kun ruunikko lopetettiin suolenkiertymän vuoksi, se oli juuri täyttänyt 17.

iei. Vaikka Kaskenmutkan Valakea kantakirjattiinkin Ta- ja R-suunnille (Ta-III, R-suunta hyväksytty ilman palkintoa), se oli ensisijaisesti perheen harrastehevonen. Luottoystävä lasten ratsuna, emäntänsä maastokaveri, isännän ajo- ja työhevonen. Orin luonne oli puhdasta kultaa; nöyrä, kärsivällinen, lempeä herrasmiesnallekarhu, joka ei hätkähtänyt mitään eikä hötkyillyt. Rauhallinen, työteliäs, vireä kun sitä tarvittiin. Herkkä, hyvä ajaa ja ratsastaa, yritteliäs, vaikkei kaikkea ihan osannutkaan (hyppääminen enemmän tahdolla kuin taidolla). Hyvät suorat joskin matalat liikkeet, pitkä raviaskel, pyörivä laukka, satulassa oli helppo istua. 154-senttinen, punarautiaankimo yleisori oli puska Ö -tason ratsu, joka kisasi lähinnä ravi- ja ristikkoluokkia tallikisoissa sekä osallistui mätsäreihin, hanki- ja peltolaukkoihin su muihin kissanristiäisiin. Rakenteeltaan kimo oli melko hyvä; suurilinjainen ja vankkatekoinen, pitkähkö kaareva kaula, hyvä säkä, loivahko lapa, pitkähkö avohko runko, hyvä lautanen, järeähköt hyvin kestäneet hyväasentoiset jalat. Kantakirjauksessa ori sai luonteestaan täyden kympin molemmilla suunnilla, mistä omistajat olivat erityisen ylpeitä.
Kaskenmutkan Valakeaa tarjottiin jalostukseen muutamana kesänä. Komea kimo sai pelkästään värinsä vuoksi tammoja, mutta moni haki myös hyvää luonnetta ja muita orin hyvän perhehevosen ominaisuuksia. Jälkeläisiä Valakealle syntyi yhteensä 73 kappaletta, joille yhteistä on äärettömän hyvä jalkaterveys, pitkät suorat liikkeet sekä työmoraali, jolla vedetään vaikka reki puuhun. Ori eli kunnioitettavaan 33 vuoden ikään.

iee. ”Häijyn näkönen, kiimassa kiukkuinen, radalla vain laukkasi hylkyjä – mutta se hyppää. Ihan mitä tahansa.” Näin Savusaarniaa kuvaili sen omistaja. Suurimerkkinen tummanruunikko oli 157 senttiä pahaa sisua, epäsosiaalisuutta sekä hyppykykyä. Raviurasta ei tullut yhtikäs mitään, eikä ruunikko saanut kouluaitojen sisällä aikaiseksi kuin pahaa mieltä. Rata- ja maastoesteillä tamma kuitenkin näytti kyntensä. Hillitön kapasiteetti – 120cm radat ylittyivät helposti erinomaisella hyppytekniikalla – yhdistettynä hyvään laukkaan sekä haluun hypätä tekivät tammasta Etelä-Suomen rataestekuningattaren sekä kaksinkertaisen estemestarin. Erinomaisen laukan ja hyppytekniikan kaverina Savusaarnialla oli perushyvä käynti ja komea ravurinravi, jota ei millään saanut sovitettua ratsutehtäviin. Tamma oli ihan näppärä paketti; kevyehkö lyhyehkö kaula, pyöreä sopusuhtainen runko, jyrkähkö lautanen, hyvät reidet, hajavarpaiset etuset, hyvät takaset, vennohkot vuohiset. Vikoja, kyllä, mittei mitään käyttöä haittaavaa. Luonteeltaan ruunikko ei tosiaan ollut mikään kukkainen; yksin viihtyvä, hapan, muille hevosille ja lapsille äkäinen, taluttaessa vähän jyrä. Heikkoa luonnetta paikkasi ratsastettavuus; työteliäs, herkkä, eteenpäinpyrkivä (joskus kuumuva), tosin itsepäinen. Hyvä töissä, joista piti, muuten kamala. Siksipä Savusaarnialla kisattiin vain esteitä, ja käytännössä joka kisoista 100-120cm radoilta tuli ruusuke kotiin.
Tamma kantakirjattiin R-suunnalle KTK-II -palkinnolla. Kilpauran jälkeen Savusaarnialla tehtiin kuusi varsaa, pari harrasteorin kanssa, loput ns. ”oikeiden kilpahevosten”. Valitettavasti tamma oli melko epätasainen periyttäjä; jälkeläiset ovat melkoinen sillisalaatti patalaiskaa 120cm hyppääjää ja intopiukeaa, herkkää puskaratsua. Savusaarnia lopetettiin 24-vuotiaana huonojen hampaiden vuoksi.

Emän puolen sukuselvitys © Turmeltaja

ei. Tulituholainen, raamikas tummanpunaruunikko ori menestyi jo nuorena niin näyttelyissä, kuin nuorten hevosten karkeloissakin. Luonteeltaan hieman ärhäkämpi ja reaktiivisempi ori olemukseltaan ja rakenteeltaan ryhdikäs, ja sillä oli hyvän muotoinen ja pituinen kaula sekä hyväasentoiset jalat. Runko 157cm korkuisella Tulituholaisella oli pitkänpuoleinen, mutta muutoin ori oli rakenteensa puolesta varsin hyvä. Ruunikko oli helppo koulutettava tulisesta luonteestaan huolimatta, sillä se oli ahkera työmyyrä joka oli nopea ja innokas oppimaan. Muutoin Tulituholainen oli melko haastava käsiteltävä, etenkin jos sille ei pidetty tiukkaa kuria ja tarkkoja rajoja. Koska käyttö- ja rakenneominaisuudet kuitenkin kompensoivat luonnetta vahvasti, kantakirjattiin ori ratsusuunnalle toisella palkinnolla, pitkälti kilpailusuoritustensa ansiosta - Tulituholainen kisasi menestyksekkäästi avoimissa helppo A -luokissa, 110cm esteillä ja vähän satunnaisemmin helpoissa kenttäluokissa. Ruunikko oli rohkea ratsu, jolta löytyi kolme laadukasta ja tahdikasta askellajia, jotka olivat eduksi niin este- kuin kouluradoillakin. Haastavampi luonne teki orin siitosuran alusta hieman hitaasti käynnistyvän, mutta kun Tulituholaisen ensimmäinen, joskin pieni, ikäluokka vaikutti perineen isältään vahvemmin liikettä ja hyppykykyä kuin luonnetta, nousi tummanpunaruunikko tähtipää korkeammalle tammanomistajien suosiossa. Tulituholaisesta jäi 28 jälkeläistä, joista kaikki kilpailevat ovat osoittautuneet jollakin tasolla monitaitureiksi - kaikki eivät toki kilpaile useassa lajissa, mutta ne jotka tekevät, myös menestyvät. Tulituholainen lopetettiin aktiivisen uran tuomien kulumien ja vaivojen takia 25-vuotiaana.

eii. Tulivoima oli karskin ja jykevän näköinen ori, josta löytyi sisua ja tarmokkuutta lähinnä työn parissa. Käsiteltäessä ori leppoisa kuin lapanen, vaikka sen muhkea ja orimainen olemus antoivatkin olettaa muuta. Tulivoima ei ollut kapasiteetiltaan sieltä parhaimmasta päästä, mutta yritteliäs ori taipui keskinkertaisten liikkeidensä kanssa helppo A -tasolle, jossa se kilpailikin useamman vuoden vaihtelevalla menestyksellä. Esteillä 155cm korkea ruunikko kisasi korkeimmillaan metrin luokissa, sillä se ei ollut jykevyytensä ja ponnekkaan mutta hieman etenemättömän laukkansa vuoksi kaikkein ideaalein estehevonen. Hyppytekniikka orilla oli kyllä kohtalainen, mutta se tapasi myös kuumua esteradoilla herkästi, joka lyhensi herkästi ylöspäin suuntautuvaa laukkaa entisestään. Kenttäkisoissa Tulivoima starttasi muutaman kerran tutustumisluokissa, mutta ne jäivät kokeilukertoihin pitkälti omistajan tahdosta. 8-vuotiaana Tulivoima kantakirjattiin kolmannelle palkinnolle, ja sen rakenteesta mainittiin hieman raskas tyyppi, vahva, pitkähkö kaula, hyvä tiivis runko, pitkä lautanen ja järeät jalat. Koska Tulivoima ei koskaan ollut mikään kilparatojen kirkkain tähti, jäi sen jalostuskäyttökin melko vähäiseksi. Ori sai kuitenkin 14 jälkeläistä, joista osa vaikutti perineen isältään yritteliästä mutta kipakkaa ratsastettavuutta ja jossain määrin hyppykapasiteettia. Tulivoima ei osoittautunut mitenkään vahvaksi periyttäjäksi, mutta hyvien tammojen kanssa se jätti hyviä suoritushevosia, joskin vaihtelevilla luonteilla. Tulivoima kuoli sydänkohtaukseen ollessaan 27-vuotias.

eie. 158cm punaruunikko Tuhkimo oli lähes koko ikänsä siitostammana ja myöhemmin hoitotätinä muiden tammojen varsoille. Se näytettiin muutamana vuonna nuorten suomenhevosten laatuarvostelutapahtumissa, joissa se sai hyviä pisteitä rakenteestaan ja liikkeistään. 6-vuotiaana ruunikko tamma kantakirjattiin kolmannelle palkinnolle, ja lausunnossa mainittiin erittäin hyvät tyypit, kevyt, pitkä kaula, pystyhkö lapa, tiivis hyvä runko, pyörä lautanen ja hyväasentoiset jalat. Luonteeltaan Tuhkimo oli nimensä mukaan melkoinen prinsessa, eikä tosiaankaan sillä hyvällä tavalla. Tamman perusilme oli hyvin nyrpeä, ja se tuntui aina olevan turpa rullalla ja korvat luimussa, tehtiin sen kanssa sitten mitä vain. Tuhkimo astutettiin ensimmäisen kerran kantakirjauksen jälkeisenä kesänä, ja tämä huomattiin hyväksi ratkaisuksi - tamma muuttui kiukuttelevasta akasta lempeäksi mammaksi, joka oli varsin tyytyväinen oloneuvoksen toimeensa. Tämä oli toki vain osasyy Tuhkimon siitostamman uran alkuun, sillä se oli hyväsukuinen ja hyvän näköinen hevonen. Tamma tekikin elämänsä aikana yhteensä 8 hienoa varsaa, muutamien välivuosien kanssa. Tammavarsat tulivat paljon emäänsä, kun taas orit perivät selvästi enemmän isäoreiltaan. Kaikki jälkeläiset ovat kuitenkin osoittautuneet laadukkaiksi harrastus- ja kilpakumppaneiksi. Tuhkimo vietti siitosuransa jälkeen leppoisaa seurahevosen elämää, toimien satunnaisesti omistajansa perheen ja sukulaisten lasten talutusratsuna. Tamma kuoli rauhassa kotonaan kunnioitettavassa iässä, 28-vuotiaana.

ee. Tamiania oli ylpeä ja oman arvonsa tunteva vaaleanpunarautias tamma, joka oli tyytyväisimmillään päästessään töihin. Isolla tähdellä ja kolmella vuohissukalla varusteltu tamma ei pitänyt vapaapäivistä, ja sen myös huomasi - se keräsi herkästi "pöllöenergiaa" seistessään, ja tamman haastavanpuoleinen luonnekaan ei tosiaankaan helpottunut tyhjänpanttina olemisesta. Säännöllisesti liikkuessaan Tamiania oli sujuvasti käsiteltävä, vaikka edelleenkin ylimääräisestä lääppimisestä ja sähläämisestä hermostuva. Ratsuna tamma oli ehdottomasti parhaimmillaan - sillä oli näyttävät liikkeet, etenkin laukkaa kelpasi esitellä niin esteillä kuin koulussakin, eikä raudikkoa voinut syyttää työmoraalin puutteesta. Tamiania kilpaili menestyksekkäästi pääasiassa este- ja kenttäradoilla, ja nappasipa se itselleen pariinkin otteeseen suomenhevosten estemestaruushopeaa ja kerran kenttämestaruuspronssia parhaimpina vuosinaan. Tammasta tehtiin usein ostotarjouksia ja -pyyntöjä, mutta omistaja piti upean tamman itsellään. Tamiania kantakirjattiin 12-vuotiaana ensimmäiselle palkinnolle, niin kilpailusuoritustensa kuin rakenteensakin ansiosta. Kantakirjauslausunnosta löytyi maininnat: erittäin hyvät tyypit, pitkä, kaareva kaula, loiva lapa, pitkähkö syvä runko, laskeva lautanen, hyväasentoiset etujalat, ja käyriä kintereitä lukuunottamatta myös hyvät takajalat. Sukunsakaan puolesta Tamiania ei ollut lainkaan hassumpi tapaus, ja sen kolme varsaa menivätkin kuin kuumille kiville niiden tullessa myyntiin. Varsoista näkyi potentiaali jo nuorena, ja vanhempina ne ovatkin menestyneet upeasti kilparadoilla eri lajeissa. Tamiania lopetettiin jalkavaivojen vuoksi 23-vuotiaana.

eei. Talismaani oli nimensä veroinen ori - se oli todellinen monitoimihevonen, joka toimi elämänsä aikana ravurina, tuntihevosena, ratsuna niin este-, kenttä-, kuin koulupuolella, ja myös valjakkohevosena. 151cm, hulmuharjainen tummanpunarautias ori oli ravurina vain kaksi vuotta, mutta ehti tuoda omistajalleen muutaman pennin verran voittoja. Talismaani kuitenkin myytiin lupaavampien orien tieltä, ja se päätyi ratsukoulutettavaksi pienelle ratsastuskoululle. Talismaani oli nöyrä ja kiltti hevonen, joka oppi nopeasti ratsun tehtäviin, ja se nousi nopeasti tuntilaisten suosikiksi. Omistaja kuitenkin näki hevosessa potentiaalia vaativampiinkin hommiin kuin kentän kiertämiseen, joten hevosta alettiin vuokraamaan eräälle taitavalle tuntilaiselle, jonka kanssa Talismaani pääsikin näyttämään taitonsa eri lajien kilpailuissa. Kovin vaativissa luokissa ori ei kilpaillut, mutta se taituroi itsensä sujuvasti heB/90cm/tuttari luokissa usein palkinnoille asti. Vuosien jälkeen Talismaani myytiin virallisesti pitkäaikaselle vuokraajalleen, ja tämän jälkeen kaksikko teki vielä uuden aluevaltauksen valjakon parissa. Talismaanin nöyrä luonne, herkkä ja hyvä ajettavuus ja tarkkuus tekivät siitä yhtä näppärän valjakkohevosen, kuin ratsunkin. Kisauransa jälkeen, 18-vuotiaana, Talismaanilla astutettiin neljä tammaa, jotka kaikki varsoivat korrektirakenteisia varsoja. Talismaani itse oli melko matalajalkainen ja pitkärunkoinen, mutta muutoin rakenteeltaan kelvollinen ja jalka-asennoiltaan erinomainen tapaus. Ori ei kuitenkaan osoittautunut kovin vahvaksi periyttäjäksi, ja kantakirjaamattomuutensa takia sille ei ollut sen suurempaa kysyntää kuin tarjontaakaan muille tammanomistajille. Niimpä Talismaani sai viettää eläkevuotensa rauhassa ja rennosti omistajansa kanssa humputellen, kunnes se menehtyi 27-vuotiaana.

eee. Totinen Tyrmi oli vauhdikas ja eläväinen 158cm korkea vaaleanrautias, joka oli aina menossa. Tammalla kisattiin menestyksekkäästi pääosin esteratsastusta 110cm luokissa. Muutamissa kenttäkisoissakin Nanna käytettiin, mutta niistä ja menestyksestä luovuttiin, kun sijoitushaaveet kaatuivat koulukokeeseen - nipin napin helppo B -tasoinen tamma ei tosiaankaan ollut kouluratsu sielultaan, eikä sen keskittymiskyky riittänyt tasaisiin tai edes puhtaisiin ratoihin. Esteratsuna Tyrmi sen sijaan oli mitä mainioin; se oli erittäin nopea ja tarkka jaloistaan, kääntyi vaikka pennin päällä, ja hyppäsi jokaisen erikoisesteenkin, joka sen eteen vain osui. Pitkän kilpauransa aikana tamma ehti kiertää kolmella eri omistajalla, ennen kuin se päätyi neljännelle ja viimeiselle omistajalleen. Uuteen kotiin päästyään Tyrmi kantakirjattiin melko pian, kolmas palkinto ja melko hyvät rakennepisteet (hyvät tyypit, lyhyehkö kaula, loiva lapa, syvä tiivis runko, pyöreä lautanen, ej melko hyväasentoiset lyhyitä vuohisia lukuunottamatta, tj käyrät kintereet ja vennohkot vuohiset). Kantakirjauksen jälkeen Tyrmillä kilpailtiin vielä muutama vuosi, aina 18-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen se siirtyi harraste- ja siitoskäyttöön. Tamma oli varsonut kerran aikaisemmin nuoruudessaan, joten sitä uskallettiin yrittää saada vielä tiineksi vanhoilla päivillään. Se tiinehtyikin muutaman yrityksen jälkeen, ja varsoi kauniin tammavarsan, joka osoittautui laadukkaammaksi kuin odotettiin, ja se päätettiin myydä tavoitteellisempaan kotiin. Tyrmi sai viettää toisen ja viimeisen varsansa vieroituksen jälkeen rauhallista seurahevosen elämää, satunnaisesti maastoillen omistajansa kanssa. Tamma jouduttiin lopettamaan pahan jalan murtuman takia 22-vuotiaana.