Kaunon Huurre

04.05.2017 Kouluvalmennus, kirjoittanut Sonja

Puhisin innostuksesta matkatessani aurinkoiselle kentälle. Sää oli vihdoin ja viimein keväinen ja kaiken kukkuraksi pääsisin vieläpä valmentamaan pitkästä aikaa ihka oikeaa suomenhevosta. Olo oli kuin lottovoittajalla ja euforiani vain voimistui, kun pääsin näkemään Crimisin komean orin livenä. Kaunon Huurre oli juuri niin upea, kuin olin kehdannut odottaakin. Parivaljakon itsenäisen alkuverryttelyn ajan vain tuijotin Huurteen hulmuavaa hamppuharjaa ja kummasti tuli ikävä Suomeen tämän upean kansallisrodun pariin. Tänään oli kuitenkin luvassa myös ihan oikeita hommia, joissa näinkin hieno tapaus, ainakin toivottavasti, joutuisi laittamaan koko lihaksistonsa peliin. Päivän teemaksi nousi klassikko duo: suoruus ja rentous. Ilman noita kahta ei pitkälle pötkitä edes alemman tason kouluratsastuksessa, joten kyseisten asioiden kertaaminen ei olisi lainkaan pahitteeksi. Huurre oli tänään todella energinen, mutta se kuunteli silti kuskinsa apuja kiitettävän hyvin. Keskitimme työskentelymme suurelle salmiakkiruudun muotoiselle kuviolle: jokaisen sivun keskeltä käännettiin viistosti kohti seuraavan sivun keskikohtaa. Jokaisessa kulmassa oli ideana väistättää huolellisesti taka-osaa ulos niin, että etujalat ottaisivat kulman keskipisteessä vain muutaman askeleen, eli loivaa takaosakäännöstä haettiin. Kulmien välissä keskityttiin vain ja ainoastaan suoristamaan ja siinä ohessa pitämään yllä tasaista rytmiä askellajista riippumatta. Crimis ja Huurre suoriutuivat harjoituksista aivan äärimmäisen hyvin heti, kun harjoituksen idea valkeni molemmille. Vasen kierros aiheutti hieman enemmän haasteita, sillä ori taisi olla ainakin tänään jäykempi vasemmalta, joten se meinasi tukeutua liikaa vasempaan ohjaan. Ongelma ratkesi kuitenkin hyvällä vauhdilla harjoituksen edetessä ja lopulta ratsukko suoritti kuvion myös laukassa todella hienossa tasapainossa. Hyvää työtä!

12.04.2017 Meidän on pakko ottaa tää, kirjoittanut Crimis

En varsinaisesti edes ollut etsimässä uutta hevosta - varsinkaan oria - kun törmäsin rukkasen myynti-ilmoitukseen. Koulua kilpaillut, kantakirjattu 12-vuotias suomenhevosori etsi uutta rakastavaa kotia. No, pitihän se tsekata. Varsinkin kun kyseessä oli Kaunovaaran kasvatti, jollaisesta olin jo pitkään haaveillut. Ja mikä minua koeratsastuksessa odottikaan..
"Herranjestas!" pääsi suustani huudahdus, kun rukkanen talutti raudikkoa tallipihalle. Naisen kasvoille levisi huolestunut ilme, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin jatkoin:
"Siis mikä tukkajumala - Väiski, kato nyt! Meidän on pakko ottaa tää." Mieheni pyöritteli silmiään.
"Ehkä sä kuitenkin kokeilet sitä ensin?" Väiski ei ollut vielä vakuuttunut siitä, että tämä hevonen oli ehdottomasti tarpeellinen lisäys orikatraaseemme. Huurteeksi kutsuttu ori ei ollut edes kiinnostunut meistä. Se katseli pitkän otsatukkansa alta viereisessä tarhassa oleskelevia hevosia. Välinpitämätön asenne jatkui siihen asti, kun pääsin hevosen selkään. Silloin orin korvat kääntyivät suuntaani. Virnistin voitonriemuisena epäilevän näköiselle Väiskille, kun ori totteli apujani täydellisesti alusta alkaen. Ja se osasi vaikka mitä! Vaikka meillä oli täysin koulupainotteisiakin hevosia, ei niistä kukaan yltänyt Huurteen vaativa A -tasolle.
"Ehkä meidän tosiaan on pakko", Väiski hymyili loppukäyntien koittaessa.

10.04.2017 Ratkaisuja.. kirjoittanut kasvattaja

Kevättalvi meni ohi yhdessä hujauksessa. Huurre paranteli paisejalkansa rauhassa. Kurakelit saapuivat ikävän aikaisin tallille, mutta maneesi pelasti paljon. Huurre pääsi takaisin kunnolliseen treeniin kun jalka todettiin terveeksi. Neuroottisesti ohjeita noudattaneen kasvattaja-omistajan mielelle ei vain tuntunut löytyvän rauhaa. Oli tullut pariin kertaan takapakkia ja nyt alkoi jo jännittää. Tuntui helpommalta unohtaa ori nurkkaan kun sitä oli joutunut niin paljon hoitamaan. Elli oli ottanut vastuulleen tämän puten liikutuksen maaliskuun lopussa. Myyntipäätös alkoi muhia päässä. Huurre on suvultaan mainio, kisannutkin vaikka kuinka ja muutenkin mallikelpoinen putte. Jälkeläisiä sille ei ollut kovinkaan montaa siunaantunut, joten laatiksiin emme sitä ominavuin ihan heti saisi. Olisiko helpompaa myydä vai pitää kotona? Päädyin ennen varsinaista päätöstä laittamaan Hopeakuukielon Huurteesta kantavaksi. Sieltä putkahti orivarsa, joten myyntipäätös helpottui. Olihan Huurteen siskopuoli Käpy kuitenkin jäämässä meille ja Hurmaus saisi kasvaa rauhassa isänsä saappaisiin. Ikävä tulisi, mutta Huurre todella ansaitsisi paremman kodin. Tai no ainakin sellaisen missä sitä arvostettaisi.

Yön pimeinä tunteina asiaa miettiessä aloin panikoida. Mitäpä jos ori ei menisi kaupaksi? Mitäpä jos se sairastuisi uudessa kodissa? Mitäpä jos ori tulisi hulluksi ja talloisi uuden omistajansa ja saisin syyt niskoilleni? Keksin varmasti tuhansia tapoja, joilla myynti voisi mennä pieleen. Jos joku vaikka rakastuisi oriin ja haluaisi viedä sen mukanaan ei jotenkin mahtunut enää mieleeni. Haparoivin sormin aloin hahmottelemaan myynti-ilmoitusta. Ehkä laadukas ja kiva ori menisi kaupaksi ennen vappua..

05.02.2017 Ongelmia, kirjoittanut kasvattaja

Huurretta lähdettiin viemään heti aamulla klinikalle. Omistaja-kasvattajalle tämä oli kurja päivä. Ori arkoi vasenta takastaan, mutta siitä ei löytynyt ulkoisesti mitään vikaa. Hieman lämpöä kaviossa. Sekin tuntui joinain päivinä olevan parempi, toisinaan taas huonompi. Klinikalla oli käyty jo kerran aikaisemmin, mutta herra ei ollut silloin ontunut ollenkaan. Se oli liitänyt eteenpäin puhtaasti ja kauniisti. Silloinen eläinlääkäri ei suostunut edes ottamaan taivutuksen lisäksi mitään muita tekstejä. Silloin pisti vihaksi. Nyt kun ori oli taas ontunut niin kotona kuin vieraissakin paikoissa alkoi toivo hiipua.

Klinikan pihassa Huurre tuli kiltisti ulos, katseli uteliaana ympärilleen ja käveli reippaasti vierelläni kohti vastaanottoa. Nyt olimme lähteneet pitemmälle matkalle, toiselle klinikalle. En halunnut palata takaisin samaan paikkaan missä huolelleni oli jo kerran naurettu. Nyt käyntikin oli epäpuhdasta ja eläinlääkäri otti asian kovin tosissaan. Tehtiin kaikki testit mitä lyhyessä ajassa saattoi. Huurre sai isot kiitokset kiltistä ja kuuliaisesta olemuksestaan. Sitä ei tarvinnut rauhoittaa, joten säästyimme päiväkänneiltä orin kanssa. Jänteet todettiin terveiksi. Luut olivat kunnossa eikä nivelissä mitään sanottavaa. Vika paikallistettiin kavioon. Paise. Kengittäjä oli käynyt toki katsomassa orin jalkoja, mutta ei löytänyt hänkään ulkoisesti mitään vikaa. Paisetta oli ehkä sivulauseessa arvuuteltu, mutta nyt se sitten tiedettiin. Toimenpiteenä otettiin orilta kengät pois ja Huurre jäi klinikalle operoitavaksi. Paise oli näyttänyt kuvissa melko ikävältä, joten kotihoitoon emme oria saaneet. Hauteet olisi helpompi hoitaa klinikalla. Parin päivän päästä tiedettäisi enemmän. Luotin rakkaan orin klinikan henkilökunnan käsiin ja lähdin kotimatkalle tyhjän trailerin kanssa.

Parin päivän ajan sain klinikalta väliaikatietoja tasaiseen tahtiin. Paise oli saatu puhkaistua ja sen hoito oli toiminut hienosti. Onneksi oli talvi ja runsaasti lunta, kavio olisi helppoa pitää puhtaana. Kesällä sama rumba olisi ollut paljon vaikeampi. Huurre haettiin kotiin parin päivän kuluttua. Ohjeet hoitoon olivat selkeät ja kiitin vuolaasti ihanaa henkilökuntaa. Eihän tämä ollut mikään maailman vakavin asia, mutta aktiivisen orin seisottaminen kotioloissa olisi ollut vaikeaa. Ori arasteli jalkaa vielä vähän, mutta sai mukaan melkoisen lääkearsenaalin. Muutamassa päivässä sen olo selkeästi alkoi olla parempi. Onneksi!

07.01.2017 Kiitävä suomipolle, kirjoittanut kasvattaja

Aamutallin jälkeen talutin tallin kilteimmän orin kentälle. Huurre tuntui virkeältä ja odotin innolla sen selkään pääsyä. Olin viimeksi ratsastanut orilla joskus ennen joulua. Elli oli ottanut sen liikuttamisen vastuulleen kun keskityin nuorten ratsuttamiseen. Huurre oli aina ollut yksi lempiratsuistani, olihan se tallin helpompia ratsastettavia. Tänään olin lätehnyt orin kanssa liikenteeseen pelkästään suitsien kanssa. Ilman satulaa humputtelua ei ollut pitkiin aikoihin tullut tämän hevosen kanssa harrastettua. Kesällä olimme käyneet maastossa muutaman kerran ilman satulaa. Pörröinen orini seisoi kiltisti paikoillaan kun kiipesin sen pyöreään selkään jakkaran avustuksella. Läsipää odotti kunnes olin kunnolla paikoillani ja maiskautin sen eteenpäin. Lämmin hevonen alla tuntui ihanalta. Korvat sojottivat välillä eteen ja kääntyilivät kuuntelemaan höpinöitäni. Olin aina kova höpisemään hevosille, varsinkin yksin kentällä ollessani. Olin saanut tälle päivälle talliapua Ellistä ja Matista. Sain oikein luvan kanssa vaan höntsäillä hevosteni kanssa huolehtimatta tallin hoitamisesta. Näitä päiviä oli hyvin harvoin.

Hoputin Huurteen raviin. Se totteli kuuliaisesti ja istuin sen letkeässä ravissa hieman pomppien. Luminen kenttä oli auraamatta, joten orin joutui nostamaan jalkojaan hieman normaalia enemmän. Pelkkää humputtelua tästäkään ei tulisi, joten taivuttelin oria ravissa. Se totteli, taipui ja tuntui oikeasti tekevän töitä. Ratsastin oria enimmäkseen istunnalla, kokeilin tehdä tästä mahdollisimman eleetöntä ratsastusta. Kentän laidalta olisi toki voinut olla eri mieltä kun minä pompin ravaavan suomenhevosen selässä kuin perunasäkki. Yritin kuitenkin parhaani ja koko ajan tuntui helpommalta istua selässä vaikka ei ollutkaan satulaa pitämässä takapuolta paikoillaan. Huurretta ei tämä tuntunut haittaavan vaan se teki työtä käskettyä. Jonkin aikaa ravailtuamme, suuntaan jos toiseenkin, päätin poistua kentältä.

Maastolenkeillä oli yksi vakioreitti, jonka tiesin olevan kelvollinen vaikka lunta olisi kuinka paljon. Tasaisempaa maastoa ei tästä vaaramaisemasta voisi löytyä. Kiersimme Kaunovaaran ympäri. Huurre kuunteli kiltisti jokaista sanaani, katseli uteliaana ympärilleen ja annoin sen nauttia rennosta kävelystä hetken aikaa. Tutussa kohdassa annoin orin nostaa ravin kautta laukan. Se lähti kiitämään eteenpäin tuulispäänä. Istuin selässä onnellisena tuulen viuhuessa, harjan hulmutessa ja kavioiden haukkoessa lunta allani. Onneksi selässä tuntui turvalliselta vaikka vauhtia olikin aikamoisesti. Hidastin Huurretta tutussa kaarteessa. Ori hidasti vaikka olisi varmasti halunnut vielä juosta. Maasto oli juuri sopivan pehmeää ja lumista. Ori oli hionnut hieman allani. Ravasimme pitkän pätkän kunnes talli tuli näkyviin. Annoin orin kävellä pitkinohjin loppumatkan. Se saisi tallissa loimen päälleen ja herkkuja eteensä. Ei juuri tämän parempaa talviratsastusta voisi olla. Elli odotti tallipihassa ja juttelimme hetken tallissa. Huurre sai kovasti kehuja meiltä molemmilta. Elli oli tehnyt hyvää työtä oria ratsastaessaan.