Hovdikt
Nimi | Hovdikt | Rekisterinumero | VH19-018-0473 |
Rotu | Suomenhevonen | Painotus | Työajo |
Skp & säkä | Ori, 160cm | Koulutustaso | Helppo B, Noviisi |
Väri | Tummanrautias | Kasvattaja | Norrgård |
Syntynyt | 25.04.2019 | Omistaja | Crimis (VRL-10480) |
Taustaa
Olin aikoinaan kokeillut vähän joka lajia ensimmäisten suomenhevosteni Ruskan ja Säteen kanssa, mukaan lukien työajoa. Sittemmin Routaruusun suokit olivat kuitenkin olleet vahvasti ratsutyyppisiä ja -painotteisia, muutama poikkeus oli kilpaillut myös valjakkoajoa. Kun sitten tutustuin Norrgårdiin, työpainotteisia suomenhevosia kasvattavaan talliin kaukana pohjoisessa, olin myyty. Yksi vierailu Tyyne ja Olli Lampajärven luona sai minut vakuuttumaan siitä, että työajo oli niin perinteinen suomenhevosen laji, että oli suorastaan vääryys olla tekemättä sitä, jos aikoi kutsua itseään suomenhevoskasvattajaksi. Niinpä päätin, että Routaruusuun oli saatava yksi työlinjainen suomenhevonen, joka olisi tarkoitettu nimenomaan työajoon. Ja ken tietää, ehkä kokeilisimme lajia myös ratsujemme kanssa!
Perinteet pinnalle nostava ostos oli niinikään jykevärakenteinen, rautias liinaharja Hovdikt.
♥ Crimis, 09.05.2019
Sukutaulu
Tikulla on 1 polvi sukua maailmassa.
i. Hovivirsi sh, prt, 156cm Ch, KTK-II |
ii. Hovinarri sh, prt, 165cm |
iii. Narratiivi sh, rt, 171cm |
iie. Vanhapiika sh, prt, 164cm | ||
ie. Surusointu sh, klm, 152cm |
iei. Murheenmurtama sh, rn, 157cm | |
iee. Sopsusointu sh, m, 150cm | ||
e. Runoelma sh, rtkm, 150cm KTK-III |
ei. Tragedia sh, vrt, 154cm |
eii. Kosminen Kosmonaatti sh, vrt, 156cm |
eie. Onnen Onnettomuus sh, rtkm, 150cm | ||
ee. Helkavirran Ritariina sh, rtkm, 151cm |
eei. Sotamaalaus sh, rtkm, 155cm | |
eee. Helkavirran Rosmariina sph, rtkm, 144cm |
Jälkeläiset
Tiku astuu 1-polvisia suomenhevostammoja.
Syntynyt | Skp | Nimi | Emä | Omistaja |
---|---|---|---|---|
12.05.2021 | tamma | Hirttivaaran Antrea | Hirttivaaran Rateva | VRL-05594 |
Kilpailukalenteri
Tiku kilpailee työajossa.
TYH Työhevosajo - 6 sijoitusta
Pvm | Paikka | Luokka | Sijoitus |
15.08.2021 | Saariston suomenhevoset | Kyntöajo | 4/56 |
13.08.2021 | Saariston suomenhevoset | Veto | 4/58 |
13.08.2021 | Saariston suomenhevoset | Kyntöajo | 7/56 |
Pvm | Paikka | Taso | Sijoitus |
03.01.2021 | Pyökkipolku | Metsäajo | 1/14 |
19.12.2020 | Stall Wäckelin | Käyttöajo | 5/50 |
12.12.2019 | Penrose Shires | Tottelevaisuus | 1/13 |
Näyttelyt
Pvm | Jaos | Paikka | Tulos | Tuomari |
25.07.2021 | NJ | Kurjenpesä | BIS8, MVA-SERT | Lissu T. |
15.03.2021 | NJ | Haltiasalo | irtoSERT | Lissu T. |
26.12.2020 | NJ | Haltiasalo | irtoSERT | Dimma |
20.06.2019 | NJ | Susiraja | irtoSERT | Lissu T. |
Päiväkirja
20-21.07.2019 Heinänkorjuun työhevoskurssi Norrgårdissa, kirjoittanut omistaja
Onnea oli kasvattaja, jonka tuki seurasi hevosen eri elämänvaiheissa. Norrgårdin kasvatti Hovdikt pääsi opettelemaan työajon saloja synnyinkotiinsa - ja minä sain varmistua siitä, että nuori työhevonen oppi asiat oikein, kun Tyyne oli ohjaamassa meikäläisen touhua. Siitä oli nimittäin aika paljon aikaa, kun olin lajia kokeillut, enkä koskaan ollut nuorta hevosta siihen opettanut. Tiku (joka oli kaikkea muuta kuin Tikku - nuori ori oli kasvanut äärettömän rotevaksi) oli kyllä siitä helppo koulutettava, että se oli erittäin miellyttämisenhaluinen ja rauhallinen tapaus. Ei tietoakaan nuoren orin tyypillisestä möykkäyksestä! Omista puutteellisista taidoistani huolimatta lähdin kurssille siis luottavaisin mielin. Tiku oli oikein näpsäkkä ajettava (ainakin siis ravikärryillä), eikä siltä myöskään massaa puuttunut vetohommiin.
"Sehän on kuin vanha tekijä", Tyyne kehaisi hymyssä suin, kun raskas heinäkärry liikkui kohti kuivaustiloja Tikun perässä hitaasti mutta varmasti. Suomenhevoselle voimankäyttö painetta vastaan tuli luonnostaan. Nuori ori oli ihailtavan kärsivällinen ja yritteliäs, vaikkei se koskaan ollut vetänyt yhtä ihmistä painavampaa kuormaa. Miten ylpeä saikaan hevosestaan olla!
Tyynen palaute: Rakas Hovdikt, pienisuuri jättiläinen ihanan hopeaharjansa kanssa - häntä me odotettiin Ollin kanssa kotiinsaapuvaksi enemmän, kuin pohjoisen yötöntä yötä. Oli ihana nähdä että teillä oli kaikki hyvin! Ja samalla nähdä suomenhevonen siinä työssä, johon se on ehdottomasti jalostettu. Pusuja, rapsutuksia, haleja. Tulkaa pian uudelleen, ettei kaikki illat kulu armottomassa Tiku-ikävässä.