Hönttökusti

Kuullessaan ensimmäistä kertaa uusimman hevoseni nimen Väiski naurahti. Hönttökusti. Vielä enemmän mies nauroi, kun kerroin Hönön olevan aivan mielettömän komea musta ori. No mutta, suloinen nimi oli se, mikä pomppasi ensimmäisenä silmääni myynti-ilmoituksesta. Jumalainen ulkonäkö ja loistava kapasiteetti kouluradoille eivät jättäneet epäröinnille tilaa. Juuri tämä hevonen oli saatava, vaikka myytävänä oli paljon muitakin suomenhevosia.

No, Hönön minä sain. Enkä ole katunut päivääkään: uljas musta kun on niin helppo hoitaa ja mukava ratsastaa.

i. Emänsä raskastekoisuuden perinyt, järeäjalkainen Kirveenkirooja (158cm, kulomusta) kuoli vain 8-vuotiaana ähkyyn, leikkauksesta huolimatta. Ori oli kuitenkin ehditty jalostusarvostella II-palkinnolla Ta-suunnalle sekä III-palkinnolla R-suunnalle, minkä lisäksi siitä jäi 11 jälkeläistä. Sitä kehuttiin elinaikanaan hyvästä luonteesta (hyvä, nöyrä ajaa sekä ratsastaa, rehellinen, rohkea ja tasainen, erinomainen eteenpäinpyrkimys sekä mainio hermorakenne, kiltti ja sisukas - pelkkiä positiivisia ominaisuuksia toisensa perään), yhtäläisen hyvästä hyppytekniikasta (erityisesti jalkojen osalta) sekä monipuolisuudesta. Eikä Kirveenkiroojan rakennekaan huono ollut, vioista huolimatta. Se oli kyllä raskastekoinen, mutta ryhdikäs, kaula oli leveähkösti asettunut mutta hyvän mittainen ja kaareva, lavat pitkät ja pystyt, runko syvä, takaosa erinomaisen mallinen ja järeät jalat kestävät, vaikka vuohiset olivat vennot ja kintereet käyrät. Ori teki aina mielellään töitä, niin työajoa kuin ratsun hommia (heA/100cm), ja se menestyikin ratsastuskisoissa varsin mukavasti. Varsanäyttelyistä se oli hakenut II-palkintoa, miinuksella ja ilman, laatuarvosteluissa se oli sijoittunut vähän keskivaiheen yläpuolelle, kärkihevosten hännille. Kasvattajakilpailussakin ori sijoittui molemmissa lajeissa kärkikymmenikköön, vaikka ruusukkeet jäivätkin saamatta.
Nuorena kuolleen orin ura niin kilpakäytössä kuin jalostushevosena loppui lyhyeen. Siltä odotettiin paljon, isän suku jätti tunnetusti hyväluonteisia monitoimihevosia ja emän harvinaisempi suku oli vaalimisen arvoinen. Kirveenkirooja oli itse erinomainen todiste yhdistelmän toimivuudesta. Sen valitettavan vähät jälkeläiset ovat onneksi lunastaneet kaikki odotukset paitsi luonteen, myös monipuolisuuden, kilpailumenestyksen sekä jalostuskäytön osalta. Erityisesti Kirveenkiroojan tammajälkeläiset ovat olleet erityisen onnistuneita periyttäjiä.

ii. "Hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Syvä pyöreä runko, leveästi liittynyt hyvänmuotoinen kaareva kaula, pysty lapa, korkea säkä, suora lanne, pyöreä lautanen. Vennot vuohiset, hyväasentoiset etujalat, käyrät kintereet. Suorat, väljät käynti- ja raviliikkeet, tahdikas aktiivinen laukka, työntää hyvin takaa. Hyvä eteenpäinpyrkimys, rohkea, korjaa hyvin esteillä. Kiltti, kuuliainen, rehellinen ja nöyrä, erittäin hyvä tarkastaa." Ukkosjumalan (157-senttinen tummanrautias) jalostusarvostelulausunto oli melkoista ylistystä, eikä suotta. Ori oli äärettömän hyväluontoinen hevonen, ratsastettavuudeltaankin täysi kymppi, ja se oli tehnyt erinomaiset käyttökokeet. Tämä yhdistettynä kolmen lajin kilpailumenestykseen (100cm esteet, heA koulu, helppo kenttä) takasivat Ukkosjumalalle RKTK-I -palkinnon.
Menestys oli alkanut jo nuorena hyvinä varsanäyttelytuloksina sekä laatuarvosteluiden kärkiseitsikkoon pääsyllä joka ikinen vuosi. Kasvattajakilpailussakin Ukkosjumala sijoittui esteillä neljänneksi ja koulussa kuudenneksi. Hevosen varsinainen kilpailu-ura sisälsi eniten sinivalkoisia ruusukkeita alue- ja kansallistason kilpailuista, tasaisen hyvin kaikista lajeista. Aivan mestaruustasolle Ukkosjumalasta ei ollut, joskin se kunnostautui tässäkin asiassa mestaruustason hevosten isänä ja erityisesti emänisänä. Puuttuvista (rotu)mestaruusmitaleista huolimatta orin ura oli pitkä, komea ja suomenhevospiireissä arvostettu, samoin kuin hevosen kaikki muut hienot ominaisuudet. Ei ihme, että jälkeläisiä kertyi 93 kappaletta, kaikkea harrastehevosesta rotumestaruuksien voittajaan. Ukkosjumala ei erityisemmin periyttänyt rakennettaan, mutta hyvää hyppytekniikkaa, kapasiteettia sekä hienoa luonnettaan se jätti jokaiseen jälkeläiseensä. Oria käytettiinkin paljon tasaamaan kipakampien tai hermostuneempien tammojen luonnetta. 27-vuotiaana kuollut Ukkosjumala on nykyään erittäin arvostettu nimi sukutauluissa, haettiin sitten minkä lajin ratsua tahansa.

ie. Sudenmorsian (160cm, kulomusta) ei juuri kotipihaltaan, itäsuomalaisen maatalon pihapiiristä, poistunut. Tamman omistaja ei ollut kiinnostunut kilpailemisesta eikä oikein valmentautumisestakaan oman istuntansa kehittämistä enempää. Nuorempana tamma oli nähty varsanäyttelyissä hakemassa jokunen sininen ruusuke, ja siihen ne Sudenmorsiamen julkiset esiintymiset sitten jäivät. Kotona se oli luotettava, tarmokas harrastehevonen, joka veti kaikkea koppakärryistä reen kautta niittokoneeseen ja tukkikuormiin, suoritti heB-A koululiikkeitä sekä hyppäsi simppeleitä metrin ratoja kohtalaisella tekniikalla. Mikään esteihme Sudenmorsian ei ollut, teknisemmistä radoista se ei olisi ainakaan metrin korkoisilla esteillä selvinnyt. Se kuitenkin liikkui hyvin, niin pitkällä, suoralla askeleella hyvällä tahdilla ja työnnöllä, että moni ammattilainen olisi kehunut, jos vain olisi nähnyt. Tamman suurin ansio oli silti sen luonne, sisukkuus ja periksiantamattomuus yhdistettynä lempeyteen ja nöyryyteen.
Hieman raskastekoinen (järeät jalat sapelihakuisine etusineen, syvä vankka runko, leveästi liittynyt hyvän muotoinen kaula) Sudenmorsian oli kaikessa järeydessäänkin sopusuhtainen hevonen. Vähän matalaryhtinen eikä erityisen näyttävä, vaan ei Sudenmorsiamen tarvinnutkaan olla. Se toimi erinomaisesti niissä tehtävissä, joita siltä pyydettiin, ja oli kaupan päälle terve kuin pukki. Erityisen mielellään tamma lähti erilaisiin vetotöihin, mutta ei se satuloidessakaan murjottanut. Tammaa ei koskaan jalostusarvosteltu, ja oli vähällä, että varsottaminenkin jäi välistä. Suvuista kiinnostunut naapuri kuitenkin suostutteli Sudenmorsiamen omistajan liisaamaan tamman jalostuskäyttöön, ja lopulta tamma sai kolme varsaa, kaksi tammaa ja orin. Harvinainen emälinja säilyi, sekä Sudenmorsiamen oma hyvä luonne, monipuolisuus sekä myös olemuksen, tyypin ja rakenteen kokonaisvaltainen raskastekoisuus periytyivät eteenpäin. Tamma kuoli ähkyyn 22-vuotiaana.

e. 157cm korkuinen, punarautias Ninjatyttö viettää lokoisia eläkepäiviä Lumijoella. Kilpauransa tamma teki eteläisemmässä Suomessa pärjäten tasaisen hyvin 100cm esteradoilla sekä heA-kouluradoilla, vaikkei rotunsa tai tasonsa huippunimiä ollutkaan. Kisatuloksia kertyi kuitenkin riittämiin nostamaan jalostusarvosteluluokitusta RKTK-II:ksi alkuperäisen kolmannen palkinnon tilalle. Kaikin puolin näppärä yleishevonen perushyvistä liikkeistä (käynti on kyllä enemmänkin kuin perushyvä, se on yksinkertaisen upea) yhtäläisen perushyvään hyppytekniikkaan. Tasapaino Ninjatytöllä kyllä oli kunnossa, minkä lisäksi se oli todella ketterä sekä esteälykäs hevonen. "Taipuu ponikurveihin ja World Cup -reittiratkaisuihin", omistaja kehaisi joskus paikallislehden toimittajalle. Hieman lapinlisää, mutta totta toinen puoli; Ninjatyttö oli todella taitava esteratsu, vielä kun olisi ollut hyppytekniikaltaan samalla tasolla muun osaamisen kanssa, tamma olisi ollut aivan pitelemätön esteratsu.
"Pitelemätön" on noin muuten huono termi kuvaamaan raudikkoa. Se on äärettömän viisas, järkevä, rauhallinen hevonen, kuitenkin reipas ja eteenpäinpyrkivä ratsastaa. Todella hyvä, pehmeä suustaan, yhteistyöhaluinen ja iloinen, joka ihmisen suosikkihevonen, jos Ninjatytön kanssa pääsee tutustumaan. Tamma pärjäsi varsanäyttelyissä sekä laatuarvosteluissa vaihtelevasti ollen yleensä mieleen painumatonta keskikastia. Aikuisiän näyttelyissä Ninjatyttö menestyi paremmin, sitä kehuttiin erinomaisesta kaulasta, ilmeikkäästä päästä sekä rungon syvyydestä. Runko tosin on pitkähkö, kintereet käyrähköt ja vuohiset vennot, ratsuleimakin saisi olla selkeämpi. Rotu- ja sukupuolileima kuitenkin ovat erinomaiset, ja Ninjatyttö oli (ja on yhä edelleen) melkoisen ryhdikäs hevonen.
Varsoja Ninjatytölle siunaantui neljä. Se oli hyvä emätamma, sekä kelpo periyttäjä. Tamman jälkikasvu on juuri sellaista korrektirakenteista (ei välttämättä kaikkein komeinta, mutta korrektia), hyväluontoista yleishevosta kuin suomenhevosen toivookin olevan.

ei. Punaruunikko, 161-senttinen Murhamysteeri oli maatalousoppilaitoksen kasvatti. Alun perin sen oli tarkoitus jäädä opetushevoseksi, mutta ruunikon potentiaali huomattiin jo varhain ja todettiin, että sillä voisi olla enemmän annettavaa kilpa- ja jalostushevosena kuin opetushevosena (yhtään opetushevosen tehtäviä vähättelemättä). Itse asiassa orin osti oppilaitoksen ratsastuksenopettaja, ja ori pysyi synnyintallillaan tehden myös vähän opetushevosen töitä. Esimerkiksi kaikissa varsanäyttelyissä (joista se haki tasaista II-palkintoa) sen esitti omistajan sijaan joku oppilaista. Murhamysteerin laatu näkyi jo laatuarvosteluissa, se oli joka vuosi lupaavin kouluratsu eikä kasvattajakilvan kouluosuuden voitto yllättänyt oikeastan ketään. Estekilvan viides sijoitus sen sijaan oli iloinen yllätys. Ruunikko oli nuoresta pitäen hyvin rauhallinen, järkevä, 'jalat maassa' -tyylinen työmyyrä, vaatimaton ja nöyrä hevonen, joka oli miellyttävä käsitellä sekä ratsastaa.
Menestys ei jäänyt nuoruusvuosiin. Ikä sekä kilpavuodet toivat orille ruusukkeita aluetason 90-100cm esteradoilta sekä kansallisilta heA-vaB -kouluradoilta, hyviä arvosteluja rotunäyttelyistä, RKTK-I -jalostusarvostelutuloksen sekä lukuisia arvokisamitaleita hallikoulumestaruudesta neljään rotunsa koulumestaruusmitaliin, joista kaksi oli kultaisia. Hyvä hyppytekniikka erityisesti kaulan ja selän käytön osalta, hienot liikkeet (suorat, väljät, pitkäaskeliset, ilmavat ja tahdikkaat), ryhdikäs olemus, juuri sellainen kaula kuin ratsusuunnan suomenhevoselle toivottiin, syvä sopusuhtainen runko ja kestävät, joskin käyräkintereiset jalat. Murhamysteeri oli komea ja näyttävä, siinä oli karismaa.
Ei ihme, että Murhamysteeri keräsi itselleen tasaiseen tahtiin tammoja. Jälkeläisiä syntyi yhteensä 87, ja orin suurimpana ansiona pidetään sen periyttämää hyvää luonnetta sekä ratsastettavuutta yhdessä erinomaisen kaulan kanssa. Ei tietoakaan heikoista liittymistä tai liiallisesta lyhyydestä! Ruunikko kuoli 28-vuotiaana.

ee. Aikalaiset pitivät Ilomieltä (rautias, 156cm) rumana ankanpoikasena. Olihan tamma pitkärunkoinen, aika kolho ja kulmikas, kaulakin oli lyhyt eikä näyttänyt järin hyvältä pitkän rungon kaverina. Jalka-asennot Ilomielellä kuitenkin olivat priimaa, ja olihan sillä ilmeikäs, sievä pää - sekä seudun parhaat kaviot, jos vakikenkääjää oli uskominen. Ravisukuista tammaa treenattiin aluksi ravuriksi, mutta se ura jäi opetuslähtöön sekä muutamiin paikallisravien pikkustartteihin. Vauhti ei riittänyt, vaikka kisapäätä olikin. Ratsuksihan raudikko sitten myytiin, eikä siitä oikein odotettu mitään. Uusi omistajakin oli enemmän osaava harrastaja, joka nautti projektihevosista ja haki itselleen ennen kaikkea monipuolista harrastekaveria, jonka ei tarvinnut olla järin osaava.
Vaan vielä mitä! Ilomieli se ei antanut pitkän runkonsa, lyhyen kaulansa, ravisukunsa tai minkään muunkaan haitata itseään. Pirteä, iloluontoinen, älykäs tamma oppi ratsun alkeet nopeasti, jatkokurssi sujui vauhdilla ja kotihumputtelu muuttui hiljalleen harjoituskisoista seuratason karkeloiden kautta aluestartteihin. Ilomieli suoritti heB-A kouluratoja yllättävänkin hyvin prosentein, vaikkei rakenne ideaali ollutkaan. Parhaat pisteet se sai käynnistään, ravi ja laukka olivat keskiverrot. Tamman valtteja olivat sen pehmeys, tasaisuus sekä herkkyys, liikkeet tapahtuivat tasan missä pyydettiin eikä ajatustakaan myöhemmin. 90-100cm esteradat sujuivat ehkä enemmän asenteella kuin suoranaisella taidolla, raudikon hyppytekniikka oli luvalla sanoen omintakeinen. Se kuitenkin oli varmajalkainen ja tasapainoinen, ja on sitä karseammallakin tekniikalla suoritettu.
Ilomieli jalostusarvosteltiin R-suunnalle kolmannelle palkinnolle, ja sitä miltei ylistettiin luonteestaan sekä ratsastettavuudestaan. "Tuhkimotammalla" teetettiin neljä varsaa, kaikki ratsuorien kanssa, ja kasvattajan suureksi riemuksi NIMEN jälkeläiset ovat emänsä jalkaisia hyväluonteisia, monipuolisia käyttöhevosia - paljon emäänsä kompaktimmalla rungolla. Ilomieli eli 26-vuotiaaksi.

Sukuselvityksestä kiitos Lissu T ♥